torstai 9. toukokuuta 2013

Peura



Galleria Reginassa Turussa osoitteessa Linnankatu 1 on 19.5. asti esillä Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston artesaanitöiden näyttely Artesaanikevät. Muinaistekniikan osasto on siellä omassa kammarissaan teemalla peura. Esillä on peurasta tehtyjä tuotteita, peurasta tehtyjen tuotteiden tekemiseen tarvittavia tavaroita sekä hieman muuta metsästys- ja pyyntikulttuuriin liittyvää esineistöä. Osastollamme on tietysti paljon silmänruokaa ja sen lisäksi kuulo- ja hajuaisteillekin annettavaa. Käykäähän katsomassa!





Näyttelyn kokoamisessa olin mukana suunnittelussa ja rakentamisessa. Telineinä ja rekvisiittana olevat koivunrungot pätkin omasta pihasta, tosin jo aiemmin talvella kaadetuista puista. Näyttelyn A4-tekstitys on suurimmaksi osaksi suunnittelemaani ja toteuttamaani.
Peuraliivi, -lakki ja -pussukka vasemmalla.

Omista tuotteistani siellä on esillä peurantaljasta tehty liivi, päähine ja pussukka, peuranluinen kinnasneula tekeillä olevassa kintaassa, muinaisrinkka, puinen lusikka ja kutistettu purkki, pystykangaspuilla kudottu kaulaliina, pari peurantaljaa sekä puinen ruoka-astia, jota kutsun muinaiseksi hese-kaukaloksi, koska siinä on kalalle ja lisukkeille omat osastonsa sekä suolalle ja dipille omat koverretut pikku kupposet.


Vasemmalla ylhäällä harmaa-pinkki kaulaliina ja sen alapuolella neulakinnastyö ja neula.


Männystä astia, kuppi ja vasemmanpuoleinen lusikka koivua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti