keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Aidot vanhat lautanauhaohjakset

Keväällä 2014 tein muinaistekniikan opintojeni viimeisen näytön lautanauhaohjaksista. Lähteet ja mallit olivat pääosin Turun maakuntamuseossa ja Käsityöläismuseossa. Kävin museoissa, luin lähteitä, lähetin sähköposteja ja soittelin ympäri Suomea paikkoihin, joissa ehkä saattaisi olla tietoa ja mallikin ohjaksista. Huhuilun tulos oli silloin hämmentävänkin laiha; eräs tuttavani kertoi ehkä nähneensä sellaiset jossain saariston pienessä museossa. Muut eivät olleet kuulleetkaan, ohjakset olivat ilmeisen kadonnutta kansanperittä. Työ poiki toki monta muuta hyvää tarinaa ja kontaktia.

Elokuussa sain viestin Minna Moilaselta Vihdistä: "Törmäsin sinun vanhaan blogiisi missä kerrot lautanauhaohjaksista. Minulla on sellaiset pitkät ajo-ohjat, sain ne ystävältäni joka osasi sen verran niistä kertoa että ovat hänen isänsä peruja, joko 40-50 luvulta, tai voivat jopa olla Karjalasta lähtöisin mistä hänen vanhempansa ovat evakkoon lähteneet eli ennen -43 vuotta. Niissä on nahkainen ohjasräimä, ja vein ne valjassepälle jotta ne vaihdettaisiin uusin. Aion nimittäin ottaa ne käyttöön."
 
Minnan Leena Kiviniemeltä saamat lautanauhaohjakset.



Minna lähetti kuvia kunnostetuista ohjista ja lautanauhakuvio on tehty Turun mallin mukaan. Olin jopa käyttänyt ihan samoja värejä omissa ratsastusohjissani. Innostuin tietysti valtavasti ja jatkoimme viestittelyä. Lisätietona sain seuraavaa: "Sain nämä ystävältäni Kiviniemen Leenalta ja hän kertoi näiden olevan isänsä peruja. Hänen isä on tullut Karjalasta evakkona -40 luvulla, ja he asuivat ensin useamman vuoden Turussa. Sieltä he tulivat tänne Vihtiin, ja Leena muistaa lapsuudestaan että on valjastanut nämä hevoselle. Hän ei osannut sanoa ovatko sieltä Karjalasta saakka kulkeutuneet mukana, vai ovatko Turusta, vai mistä. Mutta vanhat ne on!"

Omat ratsastusohjani, lautanauhakuvio Turun mallin mukainen.
Sama kuvio, samat värit vaan toisessa järjestyksessä on näissä noin 70 vuotta vanhoissa ohjaksissa, jotka ovat säilyneet hyvässä kunnossa.

Elokuun lopussa oli Kirkkonummella perinneajot, joihin Minna osallistui omalla hevosellaan ja ohjina nämä hienot perinneohjat. Kiitos Minnalle viestistä ja luvasta kirjoittaa tästä arvokkaasta löydöstä ja kuvittaa tarina hänen kuvillaan. Upeaa on, että perinneohjat nähdään vielä käytössä! 
Lautanauhaohjakset ovat kauniit ja hyvät kädessä.
 
Minna Moilanen Kirkkonummen perinneajoissa, lautanauhaohjakset käytössä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti