torstai 20. marraskuuta 2014

Lammaspalapatapatalappu ja -katras


Lammashurahtaneisuus alkaa näkyä myös käsitöissä. Toki lampaasta on tehty taljoja ja lankaa ja niistä tuotteita, mutta nyt tuli tehtyä myös lampaita. Koriste-esineet eivät oikein ole omaa alaani ja mietin, mitä käyttötavaraa voisi tehdä lammasaiheella ja mielellään kainuunharmas -rotuisena. Lankakorista löytyi sopivan harmaata Jämsän huopatehtaan konepestävää Tuisku käsityölankaa, 70% villaa, 30% polyamidia. Tuli ensimmäinen patalappu, jonka "vartalo" on tarkoituksella epäsymmetrisellä ovaalimuodolla. Lampaan pään malli syntyi  inspiraation vallassa ja on ommeltu kiinni lappuun. Tämän lampaan pää on seiskaveikkaa, joten tuote on konepestävä.



Julkaisin kuvan facebookissa ja eräs kaverini muistutti kainuunharmaan erilaisista värityksistä, siis mustan, valkoisen ja harmaan vaihtelusta lampan päässä. Katselin omiani tovin ja siitä alkoi syntyä erilaisia versioita niin patalapun mallin ja koon kuin pään merkkienkin mukaan. Vasemmassa alakulmassa oleva on koukuttu, muut tehty tavallisella virkkuukoukulla.


Ylärivin kaksi vasemmanpuoleista ovat saaneet kuvionsa suoraan lampaasta eli käsinkehrätystä kainunharmaslangasta. Aitoudessaan ne ovat mainioita, mutta käsinpestäviä. Tästä syntyi lopulta pieni lammaspalapatapatalappukatras. Bääää!