Aidot vanhat lautanauhaohjakset

Keväällä 2014 tein muinaistekniikan opintojeni viimeisen näytön lautanauhaohjaksista. Lähteet ja mallit olivat pääosin Turun maakuntamuseossa ja Käsityöläismuseossa. Kävin museoissa, luin lähteitä, lähetin sähköposteja ja soittelin ympäri Suomea paikkoihin, joissa ehkä saattaisi olla tietoa ja mallikin ohjaksista. Huhuilun tulos oli silloin hämmentävänkin laiha; eräs tuttavani kertoi ehkä nähneensä sellaiset jossain saariston pienessä museossa. Muut eivät olleet kuulleetkaan, ohjakset olivat ilmeisen kadonnutta kansanperittä. Työ poiki toki monta muuta hyvää tarinaa ja kontaktia.

Elokuussa sain viestin Minna Moilaselta Vihdistä: "Törmäsin sinun vanhaan blogiisi missä kerrot lautanauhaohjaksista. Minulla on sellaiset pitkät ajo-ohjat, sain ne ystävältäni joka osasi sen verran niistä kertoa että ovat hänen isänsä peruja, joko 40-50 luvulta, tai voivat jopa olla Karjalasta lähtöisin mistä hänen vanhempansa ovat evakkoon lähteneet eli ennen -43 vuotta. Niissä on nahkainen ohjasräimä, ja vein ne valjassepälle jotta ne vaihdettaisiin uusin. Aion nimittäin ottaa ne käyttöön."
 

Minnan Leena Kiviniemeltä saamat lautanauhaohjakset.

Minna lähetti kuvia kunnostetuista ohjista ja lautanauhakuvio on tehty Turun mallin mukaan. Olin jopa käyttänyt ihan samoja värejä omissa ratsastusohjissani. Innostuin tietysti valtavasti ja jatkoimme viestittelyä. Lisätietona sain seuraavaa: "Sain nämä ystävältäni Kiviniemen Leenalta ja hän kertoi näiden olevan isänsä peruja. Hänen isä on tullut Karjalasta evakkona -40 luvulla, ja he asuivat ensin useamman vuoden Turussa. Sieltä he tulivat tänne Vihtiin, ja Leena muistaa lapsuudestaan että on valjastanut nämä hevoselle. Hän ei osannut sanoa ovatko sieltä Karjalasta saakka kulkeutuneet mukana, vai ovatko Turusta, vai mistä. Mutta vanhat ne on!"

Omat ratsastusohjani, lautanauhakuvio Turun mallin mukainen.

Sama kuvio, samat värit vaan toisessa järjestyksessä on näissä noin 70 vuotta vanhoissa ohjaksissa, jotka ovat säilyneet hyvässä kunnossa.

Elokuun lopussa oli Kirkkonummella perinneajot, joihin Minna osallistui omalla hevosellaan ja ohjina nämä hienot perinneohjat. Kiitos Minnalle viestistä ja luvasta kirjoittaa tästä arvokkaasta löydöstä ja kuvittaa tarina hänen kuvillaan. Upeaa on, että perinneohjat nähdään vielä käytössä! 

Lautanauhaohjakset ovat kauniit ja hyvät kädessä.

 

Minna Moilanen Kirkkonummen perinneajoissa, lautanauhaohjakset käytössä!

Virhe 7 laudan ohjeessa

Voi nolouksen nolous kun huomaa virheen ohjeessa, jota on jo myyty! Onneksi sentään huomattiin kun asiakkaan kanssa sitä yhdessä markkinoilla luettiin. 7 laudan pakkauksessa, sekä kaari- että siksakmallien loimilankojen pujotusjärjestyksen sanallisessa selostuksessa on lautojen 5 ja 6  kohdalla menneet kuviovärin ja pohjavärin paikat sekaisin. Oikea lankojen pujottamisjärjestys on:

5 laudan A ja B kulmiin kuvioväri, C ja D kulmiin pohjaväri, langat oikealta

6 laudan A kulmaan kuvioväri, B-D kulmiin pohjaväri, langat oikealta

Kuvassa laudoitus, kulma A on merkitty ensimmäiseen lautaan.

Lautanauha päivittyy rannekoruksi

Lautanauhapakkauksen ohjeella bambulangasta tehty nauha modernisoitui näyttävällä lukolla vallan kaupunkikelpoiseksi rannekoruksi.

Lautanauhapakkaukset

Kahta eri kuviota, useita värejä.

Lautanauhavyöt, -kanttaukset, - hiusnauhat ja muut somisteet ovat ehdottomia muinaisharrastajan vaatteissa ja asusteissa. Lautanauhaa on käytetty myös kudottujen villakankaiden aloituksissa ja lopetuksissa. Lautanauhaohjaksia on käytetty Suomessa etenkin juhla-ajossa ja vielä sata vuotta sitten niiden tekijät olivat ihan oma ammattikuntansa. Ohjista ja niiden tekemisestä on tässä blogissa juttua vuoden 2014 keväältä.

Lautanauhatekniikka on saanut uuden nousun etenkin Maikki Kariston ja Mervi Pasasen tutkimustyöstä, ennallistuksista ja harrastajat tavoittaneista kirjoista. Lautanauhaa voi hyvin käyttää monissa nykyajan kohteissakin, edelleen somisteena ja vaikka laukun kantohihnana. Nauha on lujaa ja kestävää ja sitä voi tehdä monista eri materiaaleista käyttötarkoituksen mukaan.

Tekniikan opettelun helpottamiseksi kehittelin mallin aloituspakkaukseen. Pakkauksessa on seitsemän ohutta vanerista 70x70 mm lautaa, niihin valmiiksi tehty villalankaloimi, ohutta kudelankaa ja aloitettu työ ohjeineen. Samalla laudoituksella on kaksi eri kuviomallia. Myyn pakkauksia muinaismarkkinoilla ja tapahtumissa tänä kesänä mm. Turun linnan turnajaisissa, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla ja Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa sekä sähköpostitilauksilla ja facebookin kautta sivulla Huovuksissa. Niitä jälleenmyy Eurassa esihistorian opastuskeskus Naurava lohikäärme http://www.eura.fi/naurava/. Hinta näissä myyntipaikoissa on 25 €. Lautoja  voi ostaa erikseen.

Ohuet vaneriset laudat

Ohjeella on helppo jatkaa työtä.

Montako rukkia on tarpeeksi?

Laitoin rukkini ulos riviin tuulettumaan. Vasemmalla on vanha pieni rukki, jonka ostin Torin ilmoituksesta. Sen kanssa en ole oikein päässyt sinuksi, yhteinen rytmi ja sävel on vielä hakusessa. Keskimmäinen oli taannoin esillä kuolinpesän huutokaupassa. Sanoin vielä miehelle, että en nyt osta lisää rukkeja nurkkiin, vievät tilaa eikä varmaan tule sillä niin paljon kehrättyä ja kumminkin joku vinkura. Kun tuli rukin vuoro, meklari huuteli vähän aikaa, että eikö nyt kukaan edes vitosta. No minultahan pääsi suusta kovaan ääneen "vitonen" mies katsahti vähän vinosti, mutta ei sanonut mitään. Kotona sitä sitten kokeilemaan, pyörä viipottaa aika pahasti, mutta jälki on hienoa ja toimii muuten loistavasti. Oikeanpuoleinen tuli naapurilta, miten sen nyt ottaa, toisaalta syntymäpäivälahjaksi, toisaalta hän halusi siivota autotallin ylähyllyn edellisen talonhaltijan tavaroista. Siinä nyörit eivät pysyneet paikoillaan, pyörä ei ollut kohdillaan. Mies asensi muutaman kiilan ja käytettävyys tuntui parantuvan. Kovin paljon en ole ehtinyt sitä korjauksen jälkeen testaamaan.

Kuitenkin ihmisellä on vain kaksi kättä ja jalkaa - kehrätä voi vain yhdellä rukilla kerrallaan. On kuitenkin kiinnostavaa tutustua erilaisiin rukkeihin, kokeilla niiden toimivuutta ja korjailla mahdollisia vikoja. Voisihan sitä jatkossa käyttää niitä eri kuituihin. Yksi koirankarvalle, toinen hienolle villalle, kolmas pitkälle affelle, neljäs... eipäs mennä pidemmälle. Mutta vanha pystyrukki olisi vielä hienoa löytää. Ja sitten olisi kiva jos olisi sellainen nykyaikainen matkarukki. Toisaalta matkoilla kehrätessä värttinä on ylivoimainen kapistus ja niitä voi olla vaikka kymmenen erilaista ja kaikki mahtuvat yhteen koriin.

Huopakintaat lammasta ja lapinkoiraa

 Tein retkipatjasta yhtenäisen kahden kintaan kaavan. Kaavan tulee olla riittävän suuri, sillä villa kutistuu huovuttaessa paljon. Tämä kaava on 18 cm leveä ja 75 cm pitkä, peukku alhaalta ylös 14 cm ja  leveys 7 cm. Kaavan alla on kuplamuovi. Aloitin pohjalla kahdella ristikkäisellä kerroksella punaista villaa. Villaa tulee olla niin paljon, että se tulee kaavan yli. Päälle kuumaa saippuavettä ja hieroin kuplamuovin läpi kevyesti  kerrokset yhteen.

 Käänsin reunat kaavan päälle ja asettelin taas punaista villaa ristikkäin kaavan päälle, hiukan kaavan yli. Kuumaa saippuavettä päälle ja taas hieroin kuplamuovin läpi kerrokset yhteen. Reunat taitoin kaavan alle. Kun työn aloittaa kaavan alta, säästyy muutama kääntelykerta.

Teen sekä tossut että lapaset "nurinpäin" eli aloitan päälle tulevasta puolesta ja lopuksi käännän työn ympäri.

 Välikerrokseen asettelin koirankarvat. Tässä on suomenlapinkoiran pohjavillaa, mikä on todella höyhenenkevyttä tavaraa. Villat oli kammattu tai karstattu ja ne olivat osittain sopivina laattoina, joita oli helppo asetella.

Kannattaa kuivata kädet huolella, ennen kuin alkaa asetella koirankarvoja.

 Nämä koirankarvat ovat märkinä aivan mahdottomia käsitellä. Koirankarvan päälle asettelin valkoista huovutusvillaa, joka sitoo koirankarvat ja työtä on helpompi käsitellä. Villat ulottuvat kaavan yli. Tässä vaiheessa taas kuumaa saippuavettä ja hierontaa kuplamuovin läpi. Työ käännetään, kaavan yli tulevat reunat käännetään kaavan päälle. Koirankarvakerros ja villakerros, saippuavettä ja hierontaa. Reunat käännetään toiselle puolelle.

Huovuttaessa veden määrän kanssa tulee olla maltillinen, sitä pitää olla niin paljon, että työ on märkä, mutta ei niin paljoa, että työ makaa vedessä, koska sitten käy ihan päin vastoin ja kerrokset vain liukuvat erilleen.


Seuraavassa vaiheessa hieron työtä tarmokkaasti kuplamuovin läpi molemmin puolin ja hoidan reunoja, jotta ei tulisi saumoja. Rullaan työtä kuplamuovin kanssa pitkittäin suuntaa ja puolia vaihdelleen. Kun työ alkaa pysyä kasassa ja rypistyä, käännän kaavan puoliksi ja leikkaan varovasti varret kahtia, ensin toisen sivun ja sitten toisen niin, että kaava pysyy ehjänä. Ujutan kaavan varovasti pois kintaiden sisältä.

 Näitä aihioita saa jo huovuttaa voimallisesti kaislamaton kanssa rullaamalla, pyykkilaudalla, paiskomalla ja rutistelemalla. Välillä käännän työn ympäri, jotta ei kävisi vanhanaikaisesti ja tulisi vain litteä kintaan mallinen lappu.

Kun kintaat lähestyvät oikeaa kokoa, huovutan ne kädessä lopulliseen muotoonsa. Istuvampia kintaita ei varmasi saa.



Koirankarvakerros näkyy osittain tummana raitana keskellä. Osa villasta oli tummanharmaata, osa valkoista. Koirankarva voisi toki olla päällepäin, mutta ajattelin nyt tehdä vaihteeksi työn muussa kuin harmaan eri sävyissä.

                                                               

Lämpimät pakkaskintaat valmiina käyttöön.