Raakaa nahkaa sidoksena

Tein tilaustyönä raakanahan vuohesta. Oikeasti siinä kävi niin, että vuohesta piti tulla mokkaa, mutta ei tullut sitten niin millään, martio ei ironnut millään säällisellä työkalulla, ei vaikka opettajakin koitti. Koska kyseessä siis oli harvinaisen sitkeä vanha vuohi päätin jättää sen raakanahaksi, sillä koskas sitä tietää, milloin pitäisi sitoa jotain. Noin viikko tämän jälkeen puutyöopettajani kertoi tekevänsä perinteistä husky-rekeä johon tulee raakanahkasidokset, mutta mistäs sitä raakanahkaa saisi. Tässä sitten kysyntä kohtasi tarjonnan ja reen valmistumisen edistyessä teimme pieniä nahkakokeita ja sitten vein reilun puolikkaan vuohesta hänelle. Reki on valmistettu tehdaskuivasta saarnesta tappiliitoksilla ja raakanahkasidoksilla. Raakanahka joustaa liitoksissa ja parantaa ohjattavuutta. Se myös elää kosteudenmuutoksissa yhdessä puun kanssa samaan tahtiin.Tässä on tulos per 20.5. reki on melkein valmis ja raakanahkanauhoilla sidottu.

Vasemmanpuoleinen sitkeä vanha vuohi raakanahkana

Jalksen sidos.

Husky-reki

Etukaaren sidokset

Laitojen sidokset

Pronssivaluja

K niinkuin Karoliina

 

O niinkuin Oskari

 

V niinkuin Veera

Mikälie metsäkanalintu, tarvitsee vielä telineenkin

Turkislakin tarina

Turkislakin tarina alkaa lokakuisena iltana kun portaille ilmestyy naapurin isännän kaataman peuran vuota. Kalvaan sen alustavasti kotipihassa ja suolaan, taitan pitkittäin lihapuolet vastakkain ja viikkaan tiukasti. Laitan sen mahdollisimman ilmatiiviisti tuplajätesäkkiin ja jätesäkin muovilaatikkoon ulkovessaan odottamaan nahkatöiden alkua.

 

Tammikuussa kaivan aarteen esille ja se on hyvin säilynyt säävaihteluista huolimatta. Kalvaan sen perusteellisesti, pesen ja linkoan. Karvakuiva-makkaranihkeänä laitan rasvaparkin, keltuainen, öljyä ja suopaa, ja annan sen imeytyä. Avauksen teen mahdollisimman huolellisesti ja puolivalmis talja jää ilmaantumaan ja odottamaan seuraavaa vaihetta.

Nahkuri työssä.

Talja pääsee jo koulussa välitöihin, sillä tarvitaan makuualustaa. Vähän kova niskasta, mutta ok. Koulun pöydällä odotellessaan se on saanut selkäänsä, apua, koin. Koulussa alkaa siivous ja myrkytys ja talja päätyy taas koti- ja ulko-oloihin. Tallin kylmässä päädyssä se viettää pari viikkoa levällään ja ilmastonvaihtelun armoilla se sulaa ja jäätyy vuorotellen. Epäilen että tästä ei hyvää seuraa.

Aloitan kuitenkin jatkotyöstön. Kotona levitän illalla jälkirasvan (keltuainen, öljyä, suopaa ja vettä) ja annan sen imeytyä muutaman tunnin, viikkaan, pussitan ja yöksi viileään. Seuraavan päivän pehmitän sitä koulussa, yöksi kylmään ja pehmitän vielä toisenkin päivän. Karva pysyy ja talja pehmenee.

 Tuotteeksi suunnittelin peuraturkisliivin ja lakin. Lakki alkoi kiinnostaa enemmän kun löysin Lapin käsityöt –kirjasta naisten lakin mallin, joka on tehty poron koipinahoista. Ajatus oli hyvä, sillä näin kaikki osat taljasta tulee hyödynnettyä. Kopioin kaavat ja tein ensin sovelluksen huovasta. Sovelsin vähän liikaa, lakista tuli oikein käyttökelpoinen, mutta lopulta siitä ei ollut paljon apua tähän kaavoitukseen. Lakista oli tarkoitus tulla mahdollisimman yleiskäyttöinen historiallisissa tapahtumissa eikä leimallisesti lappalainen, joten siihen ei tullut keskikoristeita, sauma on erilainen ja vuori villakangasta flanellin sijasta. Etusivukappaleet leikkasin takajaloista ja takasivukappaleet kainaloista..

Kaavoitus ja leikkuu.

 

Ompeluun käytin saman eläimen jalkajänteistä kehräämääni lankaa. Koivet putsasin ja irrotin jänteet ja luut. Jänteen kuivasin, naputtelin vasaralla pehmeäksi ja irrotin ”kuidut” tosistaan. Ennen kehräystä kastelin kuidut. Kehräyskokeiluja tein useampia, sillä jänteet olivat aika lyhyitä ja kuitujen liitoskohdat ommellessa hankalia. Langan rasvaamiseen käytin mehiläisvahaa ja nahkabalsamia. Nahkabalsami oli parempi.

Alhaalla jänne, sen yläpuolella avattu jänne ja lanka värttinällä.

Kehräyskokeilut ja tulokset:

1. Ohuen ohuet kuidut kehrätään toisiinsa runsaalla kierteellä yksi kerrallaan, annetaan kuivahtaa ja kierretään rullalle odottamaan ompelua. Ommellessa rasvataan. Toimi parhaiten.
2. Ohuet kuidut kehrätään toisiin lomittain niin, että niitä on aina kaksi lomittain. kuivataan ja rasvataan ommellessa. Tulee liikaa muhkuroita ja langasta tulee paksu, vaikea ommella.
3. Kuidut kehrätään ja rasvataan kosteina ennen värttinälle kiertoa. Liitokset eivät kestä.
4. Kuidut kehrätään ja käytetään vain vähän kuivahtaneinta. Toiseksi paras, mutta lankaa voi kehrätä vain vähän kerrallaan.
5.  Mahdollisimman pitkät kuidut käytetään sinällään kosteina kehräämättä. Katkeilee helposti.

Värttinä toimii jännelangan kehräyksessä.

 

Sormet reikiintyvät helposti, tässä nopeatekoinen ja hyvä sormustin.

 

Ompelu

Neulana on nahkaneula, pyykkipojat nuppineuloina.

 Ompelussa langat olivat aika lyhyitä ja solmuja tuli paljon Pistot ovat tiheitä, nahka oli sen verran ohutta, että naskalia tai pihtejä ei tarvinnut käyttää vaan neula meni hyvin läpi. Koko lakki on ommeltu jännelangalla, mikä vaati työtä ja aikaa.. Sormustin oli tarpeen ja onneksi sellainen kätevä muinaismalli löytyi eräästä lehtiartikkelista. Muita mahdollisia vaihtoehtoja olisivat olleet pellavalanka ja hevosenjouhi tai nahkanauha, jolla saumarakenteen olisi pitänyt olla erilainen. Jännelanka kestää kuulemma parhaiten koska on tietysti materiaaliyhteensopiva ja tuleehan näin eläimestä käytettyä mahdollisimman monta osaa .

Ajelin karvat niskasauman lopusta saumanvaroihin, jotta paksu karva ei tunge saumaan mukaan. Muualla karva oli niin ohutta tai kasvoi pois saumasta, että sen sai varsin hyvin väistämään ja saumasta tuli silti siisti. Toisessa sivusaumassa karvaa tuli liikaa saumoihin ja olen sitä siistinyt virkkuukoululla.

Valmiin työn arviointi

Lopputulos on ihan kohtalainen ensimmäiseksi peuratyöksi. Leikkaaminen onnistui varsin hyvin, takakappaleet olisi voinut leikata vähän paksummastakin kohdasta. Lakin idea lienee kuitenkin siinä, että siinä käytetään pieniä/vaikeasti hyödynnettäviä osia. Lakin kaava on vähän erikoinen, korvallisilla on liikaa tilaa, samoin edessä keskisaumassa. Nämä on toki helppo kaventaa seuraavaan lakkiin. Toisaalta naisten lakkiin lienee tarkoitus ahtaa suuri määrä hiuksia nutturalla tai muuten ylös nostettuina, joten ne ainakin mahtuvat mukaan. Vuorillekin pitää antaa tilaa ja mahtuuhan sinne vaikka kypärämyssy tai huivi alle. Karvan trimmaaminen siistiksi reunoista pitää muistaa. Ompelussa olisi hyvä ajella karvaa muutama milli saumanvaraa varten ainakin karvaisimmista kohdista, ettei karvoja mene saumoihin. Nahkavaatetta tehdessä on hyvä tehdä mallivaate jostain toisesta aineesta, mieluiten jäykästä, sillä nahka käyttäytyy eri tavalla kuin kangas eikä ole ommellessa kovin hyvin työstettävä. Aiemmin mainittu villalakki muokkautui lopulta niin erilaiseksi, että siitä ei ollut ihan malliksi. Nahan muoto, karvan suunta ja kuviointi tuovat omat haasteensa kaavoitukseen, suunnitteluun ja leikkaamiseen.

Vuorin tein villakankaasta ja nauhat villalangasta iskunyöritekniikalla. Jos näitä tekisi enemmän (ja mikä ettei), valmis lanka helpottaisi työtä huomattavasti ja ajallisesti säästäisi noin 80 % ompeluajasta. Tästä jännelankaompelusta olen kyllä muuten aika ylpeä.

Lakki on liivin kanssa Artesaanikevät -näyttelyssä Galleria Reginassa Turussa toukokuussa 2013.

Peura

Galleria Reginassa Turussa osoitteessa Linnankatu 1 on 19.5. asti esillä Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston artesaanitöiden näyttely Artesaanikevät. Muinaistekniikan osasto on siellä omassa kammarissaan teemalla peura. Esillä on peurasta tehtyjä tuotteita, peurasta tehtyjen tuotteiden tekemiseen tarvittavia tavaroita sekä hieman muuta metsästys- ja pyyntikulttuuriin liittyvää esineistöä. Osastollamme on tietysti paljon silmänruokaa ja sen lisäksi kuulo- ja hajuaisteillekin annettavaa. Käykäähän katsomassa!

Näyttelyn kokoamisessa olin mukana suunnittelussa ja rakentamisessa. Telineinä ja rekvisiittana olevat koivunrungot pätkin omasta pihasta, tosin jo aiemmin talvella kaadetuista puista. Näyttelyn A4-tekstitys on suurimmaksi osaksi suunnittelemaani ja toteuttamaani.

Peuraliivi, -lakki ja -pussukka vasemmalla.

Omista tuotteistani siellä on esillä peurantaljasta tehty liivi, päähine ja pussukka, peuranluinen kinnasneula tekeillä olevassa kintaassa, muinaisrinkka, puinen lusikka ja kutistettu purkki, pystykangaspuilla kudottu kaulaliina, pari peurantaljaa sekä puinen ruoka-astia, jota kutsun muinaiseksi hese-kaukaloksi, koska siinä on kalalle ja lisukkeille omat osastonsa sekä suolalle ja dipille omat koverretut pikku kupposet.

Vasemmalla ylhäällä harmaa-pinkki kaulaliina ja sen alapuolella neulakinnastyö ja neula.

Männystä astia, kuppi ja vasemmanpuoleinen lusikka koivua.

Koukuttaa molemmista päistä

Pari vuotta sitten opettelin koukkuamisen eli tunisialaisen virkkauksen perustekniikan. Koukkuamiseen käytetään pitkää virkkuukoukkua, koukkuamiskoukkua. Edellisestä kerroksesta poimitaan silmukoita koukulle ihan kuin nostettaisiin niitä puikolle oikealta vasemmalle ja sitten virkataan ”peruuttamalla” vasemmalta oikealle kerros taas kiinni. Ohjeita löytyy netistä ja käsityökirjoista tarkemmin. Se oli mukavaa, mutta jotenkin tason tekeminen ei pidemmän päälle kovasti innostanut, vaikka patalappuja ja suorakaiteita yhdistämällä saakin monenlaista aikaiseksi, ja toki sitäkin pystyy kaventamaan ja leventämään.

Talven aikana löysinkin sitten ympyrän koukkuamisen. Siihen tarvitaan kaksipäinen koukku ja tekniikassa nostellaan samoin edellisen kerroksen silmukoiden kautta lankaa koukulle, ja välillä käännetään työ nurin ja virkataan toisella langalla kerrosta umpeen sillä koukun toisella päällä. Perustekniikan pinta on kahdella värillä kivan kolmiulotteinen ja pinta tiivis. Ensin koukkusin lapaset harmaalla ja punaisenkirjavalla 7 veljestä langalla. 

 Koukkuamalla pinnasta tulee jämäkkä, joten arvelin sen soveltuvan pyöreän pussukan tekniikaksi. Tämä kännykkä ja muille pikkutavaroille sopiva pussukka on tehty moppilangasta eli paksusta puuvillalangasta. Toimii oikein hyvin. Napin vuolin luumupuusta.

Tässä tulee yksiväristä ristiin koukuttua lapasta. Ristiinkoukkuaminen on hitaampaa ja työstä tulee huomattavasti tiiviimpi kuin perustekniikalla, mikä pitää ottaa huomioon silmukoiden luomisvaiheessa eli niitä pitää olla noin 1/3 enemmän, tietysti käsialasta riippuen.

Kaksipäisiä koukkuamiskoukkuja on vaijerilla ja ilman. Vaijerilla varustetut ovat kuin pyöröpuikot virkkuukoukkupäillä ja ne voi löytää marketista. Sellaisella koukkusin kirjavat lapaset ja pussukan. Lapasiin vaijerikoukku oli vähän epäkäytännöllinen, mutta ei mahdoton. Erikoisliikkeestä ostin tavallisen virkkuukoukun mittaisen kaksipäisen koukun ja se on kätevä lapasten ja muiden pienten pyöreiden asioiden teossa. Koukkuamiskoukku saa olla muutaman numeron suurempi kuin tavallinen virkkuukoukku, jota muuten käyttäisit vastaavalla langalla. Ole kuitenkin varovainen - tähän voi jäädä pahasti koukkuun!

Tappikudontaa ja pystiffihuovutusta

Viikonloppuna ilmeni tarve opetella asia nimeltä peg loom eli tappikangaspuut. Sana kangaspuut herättää minussa pientä paniikkia, sillä niissä on yleensä ihan liikaa tuntemattoman nimisiä osia ja lankoja, jotka voivat mennä sekaisin. Homma kuulosti kuitenkin melko yksinkertaiselta. Tutkin netistä muutamat videot ja kuvat ja päätin ryhtyä aikailematta toimeen ja valmistaa tappikangaspuut ja niillä istuinalusen raakavillasta.

Paikoillanne, valmiina!

Ensin nikkaroin kangaspuun tappeineen. Kellarista löytyi sopiva pätkä kakkosnelosta, johon porasin 12 mm reiät 5 cm:n välein. Tapit tein keväällä kaadettujen koivujen oksista. Päättelin sopivaksi tappien pituudeksi 30 cm ja loimilangalle tein reiät 5 cm:n päähän tapin päästä. Aloitin viidellä tapilla, mutta puuhun mahtuu tappeja tarpeen mukaan enemmän. Loimilankaa mitataan työn pituuden mukaan ja solmimisvarat lisäten kaksinkertainen määrä ja pujotetaan tapin läpi. Työn alaosassa loimilangat sidotaan kaksi tai kolme kerrallaan yhteen. Loimilangat voi sitoa myös työn levyiseen keppiin. Loimilankana käytin ensimmäisenä käteen osunutta ohuehkoa melko löysäkierteistä villalankaa.

Kudonta käynnissä

Keväällä saatujen vanhojen suomenlampaanvuotien itsekseen nivottunut villa pääsi nyt käyttöön. Otin villaa osittain ronskisti avaamatta, osan avasin ja osaa kevyesti karstasin. Villa kierretään tappien ympärille vuorotellen edestä ja takaa ja päätyjen ympäri. Kun tapit ovat täynnä, ne nostellaan yksi kerrallaan tai muutaman ryhmissä ylös, valmis kude työnnetään eteenpäin loimilangassa, tapit asetetaan paikoilleen ja tätä jatketaan kunnes kaikki tapit on käyty läpi. Kutomista jatketaan kunnes työ on halutun pituinen tai loimilankojen pituuden verran. 

Tappien nostelua

Valmis kudonnainen

Raakavillainen istuinalusta on melko ilmava ja myös varsin likainen, joten yhdistetty pesu ja huovutus oli paikallaan. Huovutusoperaatio oli kokeileva. Aloitin perinteisesti tasohuovutuksesta, rullauksesta ja jaloilla pyörittämisestä. Samalla voi lukea dekkaria… Avasin ja saippuoin ja vaihdoin huovan asentoa pari kertaa. Kun rulla alkoi pysyä kasassa, siirryin pihalle ja päätin kokeilla pitkään suunnittelemaani pystiffihuovutusta. Siis otetaan  pyreneittenmastiffi, laitetaan sille vetovaljaat ja niihin naruilla putken päälle rullattu huopa. Putken sisällä on keppi, johon narut on kiinnitetty ja rulla pyörii sen ympäri. Aluksi Kaisu arasteli perässä pyörivää rullaa, mutta tottui siihen nopeasti. 

Pystiffihuovutusta, Kaisu työssä

Koska tämä oli Kaisun ensimmäinen huovutus menin vain kierroksen pihan ympäri. Sitten kokeilin miten huovutus onnistuu polkupyörällä vetäen ja hyvinhän sekin onnistui. Hevostakin harkitsin, mutta rulla oli niin kapea, että hevosvetoinen huovutus olisi ollut turhan suureellista. Lopuksi laitoin rullan vielä tiukalla ja pesukoneeseen. Työ ei huopunut täysin, mutta vanuttui sopivaksi käyttötekstiiliksi. Nyt on kuivumassa kahden peffan istuinalusta, joka kuivuttuaan saanee vielä koristetikkauksia.

Huovutettu ja pesty