keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lautanauha päivittyy rannekoruksi

Lautanauhapakkauksen ohjeella bambulangasta tehty nauha modernisoitui näyttävällä lukolla vallan kaupunkikelpoiseksi rannekoruksi.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Lautanauhapakkaukset


Kahta eri kuviota, useita värejä.

Lautanauhavyöt, -kanttaukset, - hiusnauhat ja muut somisteet ovat ehdottomia muinaisharrastajan vaatteissa ja asusteissa. Lautanauhaa on käytetty myös kudottujen villakankaiden aloituksissa ja lopetuksissa. Lautanauhaohjaksia on käytetty Suomessa etenkin juhla-ajossa ja vielä sata vuotta sitten niiden tekijät olivat ihan oma ammattikuntansa. Ohjista ja niiden tekemisestä on tässä blogissa juttua vuoden 2014 keväältä.

Lautanauhatekniikka on saanut uuden nousun etenkin Maikki Kariston ja Mervi Pasasen tutkimustyöstä, ennallistuksista ja harrastajat tavoittaneista kirjoista. Lautanauhaa voi hyvin käyttää monissa nykyajan kohteissakin, edelleen somisteena ja vaikka laukun kantohihnana. Nauha on lujaa ja kestävää ja sitä voi tehdä monista eri materiaaleista käyttötarkoituksen mukaan.

Tekniikan opettelun helpottamiseksi kehittelin mallin aloituspakkaukseen. Pakkauksessa on seitsemän ohutta vanerista 70x70 mm lautaa, niihin valmiiksi tehty villalankaloimi, ohutta kudelankaa ja aloitettu työ ohjeineen. Samalla laudoituksella on kaksi eri kuviomallia. Myyn pakkauksia muinaismarkkinoilla ja tapahtumissa tänä kesänä mm. Turun linnan turnajaisissa, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla ja Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa sekä sähköpostitilauksilla ja facebookin kautta sivulla Huovuksissa. Niitä jälleenmyy Eurassa esihistorian opastuskeskus Naurava lohikäärme http://www.eura.fi/naurava/. Hinta näissä myyntipaikoissa on 25 €. Lautoja  voi ostaa erikseen.


Ohuet vaneriset laudat
Ohjeella on helppo jatkaa työtä.