Turkislakin tarina alkaa lokakuisena iltana kun portaille
ilmestyy naapurin isännän kaataman peuran vuota. Kalvaan sen alustavasti
kotipihassa ja suolaan, taitan pitkittäin lihapuolet vastakkain ja viikkaan tiukasti.
Laitan sen mahdollisimman ilmatiiviisti tuplajätesäkkiin ja jätesäkin
muovilaatikkoon ulkovessaan odottamaan nahkatöiden alkua.
Tammikuussa kaivan
aarteen esille ja se on hyvin säilynyt säävaihteluista huolimatta. Kalvaan
sen perusteellisesti, pesen ja linkoan. Karvakuiva-makkaranihkeänä laitan
rasvaparkin, keltuainen, öljyä ja suopaa, ja annan sen imeytyä. Avauksen teen
mahdollisimman huolellisesti ja puolivalmis talja jää ilmaantumaan ja
odottamaan seuraavaa vaihetta.
|
Nahkuri työssä. |
Talja pääsee jo koulussa välitöihin, sillä tarvitaan
makuualustaa. Vähän kova niskasta, mutta ok. Koulun pöydällä odotellessaan se
on saanut selkäänsä, apua, koin. Koulussa alkaa siivous ja myrkytys ja talja
päätyy taas koti- ja ulko-oloihin. Tallin kylmässä päädyssä se viettää pari
viikkoa levällään ja ilmastonvaihtelun armoilla se sulaa ja jäätyy vuorotellen.
Epäilen että tästä ei hyvää seuraa.
Aloitan kuitenkin jatkotyöstön. Kotona levitän illalla jälkirasvan
(keltuainen, öljyä, suopaa ja vettä) ja annan sen imeytyä muutaman tunnin, viikkaan,
pussitan ja yöksi viileään. Seuraavan päivän pehmitän sitä koulussa, yöksi
kylmään ja pehmitän vielä toisenkin päivän. Karva pysyy ja talja pehmenee.
Tuotteeksi suunnittelin peuraturkisliivin ja lakin. Lakki
alkoi kiinnostaa enemmän kun löysin Lapin käsityöt –kirjasta naisten lakin
mallin, joka on tehty poron koipinahoista. Ajatus oli hyvä, sillä näin kaikki
osat taljasta tulee hyödynnettyä. Kopioin kaavat ja tein ensin sovelluksen
huovasta. Sovelsin vähän liikaa, lakista tuli oikein käyttökelpoinen, mutta
lopulta siitä ei ollut paljon apua tähän kaavoitukseen. Lakista oli tarkoitus
tulla mahdollisimman yleiskäyttöinen historiallisissa tapahtumissa eikä
leimallisesti lappalainen, joten siihen ei tullut keskikoristeita, sauma on
erilainen ja vuori villakangasta flanellin sijasta. Etusivukappaleet leikkasin
takajaloista ja takasivukappaleet kainaloista..
|
Kaavoitus ja leikkuu. |
Ompeluun käytin saman eläimen jalkajänteistä kehräämääni
lankaa. Koivet putsasin ja irrotin jänteet ja luut. Jänteen kuivasin,
naputtelin vasaralla pehmeäksi ja irrotin ”kuidut” tosistaan. Ennen kehräystä
kastelin kuidut. Kehräyskokeiluja tein useampia, sillä jänteet olivat aika
lyhyitä ja kuitujen liitoskohdat ommellessa hankalia. Langan rasvaamiseen
käytin mehiläisvahaa ja nahkabalsamia. Nahkabalsami oli parempi.
|
Alhaalla jänne, sen yläpuolella avattu jänne ja lanka värttinällä. |
Kehräyskokeilut ja
tulokset:
- Ohuen
ohuet kuidut kehrätään toisiinsa runsaalla kierteellä yksi kerrallaan,
annetaan kuivahtaa ja kierretään rullalle odottamaan ompelua. Ommellessa
rasvataan. Toimi parhaiten.
- Ohuet
kuidut kehrätään toisiin lomittain niin, että niitä on aina kaksi
lomittain. kuivataan ja rasvataan ommellessa. Tulee liikaa muhkuroita ja
langasta tulee paksu, vaikea ommella.
- Kuidut
kehrätään ja rasvataan kosteina ennen värttinälle kiertoa. Liitokset eivät
kestä.
- Kuidut
kehrätään ja käytetään vain vähän kuivahtaneinta. Toiseksi paras, mutta
lankaa voi kehrätä vain vähän kerrallaan.
- Mahdollisimman pitkät kuidut käytetään sinällään kosteina kehräämättä.
Katkeilee helposti.
|
Värttinä toimii jännelangan kehräyksessä. |
|
Sormet reikiintyvät helposti, tässä nopeatekoinen ja hyvä sormustin. |
Ompelu
|
Neulana on nahkaneula, pyykkipojat nuppineuloina. |
Ompelussa langat olivat
aika lyhyitä ja solmuja tuli paljon Pistot ovat tiheitä, nahka oli sen verran
ohutta, että naskalia tai pihtejä ei tarvinnut käyttää vaan neula meni hyvin
läpi. Koko lakki on ommeltu jännelangalla, mikä vaati työtä ja aikaa..
Sormustin oli tarpeen ja onneksi sellainen kätevä muinaismalli löytyi eräästä
lehtiartikkelista. Muita mahdollisia vaihtoehtoja olisivat olleet pellavalanka
ja hevosenjouhi tai nahkanauha, jolla saumarakenteen olisi pitänyt olla
erilainen. Jännelanka kestää kuulemma parhaiten koska on tietysti
materiaaliyhteensopiva ja tuleehan näin eläimestä käytettyä mahdollisimman
monta osaa .
Ajelin karvat niskasauman lopusta saumanvaroihin, jotta
paksu karva ei tunge saumaan mukaan. Muualla karva oli niin ohutta tai kasvoi
pois saumasta, että sen sai varsin hyvin väistämään ja saumasta tuli silti
siisti. Toisessa sivusaumassa karvaa tuli liikaa saumoihin ja olen sitä
siistinyt virkkuukoululla.
Valmiin työn
arviointi
Lopputulos on ihan
kohtalainen ensimmäiseksi peuratyöksi. Leikkaaminen onnistui varsin hyvin,
takakappaleet olisi voinut leikata vähän paksummastakin kohdasta. Lakin idea
lienee kuitenkin siinä, että siinä käytetään pieniä/vaikeasti hyödynnettäviä
osia. Lakin kaava on vähän erikoinen, korvallisilla on liikaa tilaa, samoin
edessä keskisaumassa. Nämä on toki helppo kaventaa seuraavaan lakkiin.
Toisaalta naisten lakkiin lienee tarkoitus ahtaa suuri määrä hiuksia nutturalla
tai muuten ylös nostettuina, joten ne ainakin mahtuvat mukaan. Vuorillekin
pitää antaa tilaa ja mahtuuhan sinne vaikka kypärämyssy tai huivi alle. Karvan
trimmaaminen siistiksi reunoista pitää muistaa. Ompelussa olisi hyvä ajella
karvaa muutama milli saumanvaraa varten ainakin karvaisimmista kohdista, ettei
karvoja mene saumoihin. Nahkavaatetta tehdessä on hyvä tehdä mallivaate jostain
toisesta aineesta, mieluiten jäykästä, sillä nahka käyttäytyy eri tavalla kuin
kangas eikä ole ommellessa kovin hyvin työstettävä. Aiemmin mainittu villalakki
muokkautui lopulta niin erilaiseksi, että siitä ei ollut ihan malliksi. Nahan
muoto, karvan suunta ja kuviointi tuovat omat haasteensa kaavoitukseen,
suunnitteluun ja leikkaamiseen.
Vuorin tein villakankaasta ja nauhat villalangasta iskunyöritekniikalla. Jos näitä tekisi enemmän (ja mikä ettei), valmis lanka
helpottaisi työtä huomattavasti ja ajallisesti säästäisi noin 80 %
ompeluajasta. Tästä jännelankaompelusta olen kyllä muuten aika ylpeä.
|
Lakki on liivin kanssa Artesaanikevät -näyttelyssä Galleria Reginassa Turussa toukokuussa 2013. |