Turkislakin tarina

Turkislakin tarina alkaa lokakuisena iltana kun portaille ilmestyy naapurin isännän kaataman peuran vuota. Kalvaan sen alustavasti kotipihassa ja suolaan, taitan pitkittäin lihapuolet vastakkain ja viikkaan tiukasti. Laitan sen mahdollisimman ilmatiiviisti tuplajätesäkkiin ja jätesäkin muovilaatikkoon ulkovessaan odottamaan nahkatöiden alkua.

 

Tammikuussa kaivan aarteen esille ja se on hyvin säilynyt säävaihteluista huolimatta. Kalvaan sen perusteellisesti, pesen ja linkoan. Karvakuiva-makkaranihkeänä laitan rasvaparkin, keltuainen, öljyä ja suopaa, ja annan sen imeytyä. Avauksen teen mahdollisimman huolellisesti ja puolivalmis talja jää ilmaantumaan ja odottamaan seuraavaa vaihetta.

Nahkuri työssä.

Talja pääsee jo koulussa välitöihin, sillä tarvitaan makuualustaa. Vähän kova niskasta, mutta ok. Koulun pöydällä odotellessaan se on saanut selkäänsä, apua, koin. Koulussa alkaa siivous ja myrkytys ja talja päätyy taas koti- ja ulko-oloihin. Tallin kylmässä päädyssä se viettää pari viikkoa levällään ja ilmastonvaihtelun armoilla se sulaa ja jäätyy vuorotellen. Epäilen että tästä ei hyvää seuraa.

Aloitan kuitenkin jatkotyöstön. Kotona levitän illalla jälkirasvan (keltuainen, öljyä, suopaa ja vettä) ja annan sen imeytyä muutaman tunnin, viikkaan, pussitan ja yöksi viileään. Seuraavan päivän pehmitän sitä koulussa, yöksi kylmään ja pehmitän vielä toisenkin päivän. Karva pysyy ja talja pehmenee.

 Tuotteeksi suunnittelin peuraturkisliivin ja lakin. Lakki alkoi kiinnostaa enemmän kun löysin Lapin käsityöt –kirjasta naisten lakin mallin, joka on tehty poron koipinahoista. Ajatus oli hyvä, sillä näin kaikki osat taljasta tulee hyödynnettyä. Kopioin kaavat ja tein ensin sovelluksen huovasta. Sovelsin vähän liikaa, lakista tuli oikein käyttökelpoinen, mutta lopulta siitä ei ollut paljon apua tähän kaavoitukseen. Lakista oli tarkoitus tulla mahdollisimman yleiskäyttöinen historiallisissa tapahtumissa eikä leimallisesti lappalainen, joten siihen ei tullut keskikoristeita, sauma on erilainen ja vuori villakangasta flanellin sijasta. Etusivukappaleet leikkasin takajaloista ja takasivukappaleet kainaloista..

Kaavoitus ja leikkuu.

 

Ompeluun käytin saman eläimen jalkajänteistä kehräämääni lankaa. Koivet putsasin ja irrotin jänteet ja luut. Jänteen kuivasin, naputtelin vasaralla pehmeäksi ja irrotin ”kuidut” tosistaan. Ennen kehräystä kastelin kuidut. Kehräyskokeiluja tein useampia, sillä jänteet olivat aika lyhyitä ja kuitujen liitoskohdat ommellessa hankalia. Langan rasvaamiseen käytin mehiläisvahaa ja nahkabalsamia. Nahkabalsami oli parempi.

Alhaalla jänne, sen yläpuolella avattu jänne ja lanka värttinällä.

Kehräyskokeilut ja tulokset:

1. Ohuen ohuet kuidut kehrätään toisiinsa runsaalla kierteellä yksi kerrallaan, annetaan kuivahtaa ja kierretään rullalle odottamaan ompelua. Ommellessa rasvataan. Toimi parhaiten.
2. Ohuet kuidut kehrätään toisiin lomittain niin, että niitä on aina kaksi lomittain. kuivataan ja rasvataan ommellessa. Tulee liikaa muhkuroita ja langasta tulee paksu, vaikea ommella.
3. Kuidut kehrätään ja rasvataan kosteina ennen värttinälle kiertoa. Liitokset eivät kestä.
4. Kuidut kehrätään ja käytetään vain vähän kuivahtaneinta. Toiseksi paras, mutta lankaa voi kehrätä vain vähän kerrallaan.
5.  Mahdollisimman pitkät kuidut käytetään sinällään kosteina kehräämättä. Katkeilee helposti.

Värttinä toimii jännelangan kehräyksessä.

 

Sormet reikiintyvät helposti, tässä nopeatekoinen ja hyvä sormustin.

 

Ompelu

Neulana on nahkaneula, pyykkipojat nuppineuloina.

 Ompelussa langat olivat aika lyhyitä ja solmuja tuli paljon Pistot ovat tiheitä, nahka oli sen verran ohutta, että naskalia tai pihtejä ei tarvinnut käyttää vaan neula meni hyvin läpi. Koko lakki on ommeltu jännelangalla, mikä vaati työtä ja aikaa.. Sormustin oli tarpeen ja onneksi sellainen kätevä muinaismalli löytyi eräästä lehtiartikkelista. Muita mahdollisia vaihtoehtoja olisivat olleet pellavalanka ja hevosenjouhi tai nahkanauha, jolla saumarakenteen olisi pitänyt olla erilainen. Jännelanka kestää kuulemma parhaiten koska on tietysti materiaaliyhteensopiva ja tuleehan näin eläimestä käytettyä mahdollisimman monta osaa .

Ajelin karvat niskasauman lopusta saumanvaroihin, jotta paksu karva ei tunge saumaan mukaan. Muualla karva oli niin ohutta tai kasvoi pois saumasta, että sen sai varsin hyvin väistämään ja saumasta tuli silti siisti. Toisessa sivusaumassa karvaa tuli liikaa saumoihin ja olen sitä siistinyt virkkuukoululla.

Valmiin työn arviointi

Lopputulos on ihan kohtalainen ensimmäiseksi peuratyöksi. Leikkaaminen onnistui varsin hyvin, takakappaleet olisi voinut leikata vähän paksummastakin kohdasta. Lakin idea lienee kuitenkin siinä, että siinä käytetään pieniä/vaikeasti hyödynnettäviä osia. Lakin kaava on vähän erikoinen, korvallisilla on liikaa tilaa, samoin edessä keskisaumassa. Nämä on toki helppo kaventaa seuraavaan lakkiin. Toisaalta naisten lakkiin lienee tarkoitus ahtaa suuri määrä hiuksia nutturalla tai muuten ylös nostettuina, joten ne ainakin mahtuvat mukaan. Vuorillekin pitää antaa tilaa ja mahtuuhan sinne vaikka kypärämyssy tai huivi alle. Karvan trimmaaminen siistiksi reunoista pitää muistaa. Ompelussa olisi hyvä ajella karvaa muutama milli saumanvaraa varten ainakin karvaisimmista kohdista, ettei karvoja mene saumoihin. Nahkavaatetta tehdessä on hyvä tehdä mallivaate jostain toisesta aineesta, mieluiten jäykästä, sillä nahka käyttäytyy eri tavalla kuin kangas eikä ole ommellessa kovin hyvin työstettävä. Aiemmin mainittu villalakki muokkautui lopulta niin erilaiseksi, että siitä ei ollut ihan malliksi. Nahan muoto, karvan suunta ja kuviointi tuovat omat haasteensa kaavoitukseen, suunnitteluun ja leikkaamiseen.

Vuorin tein villakankaasta ja nauhat villalangasta iskunyöritekniikalla. Jos näitä tekisi enemmän (ja mikä ettei), valmis lanka helpottaisi työtä huomattavasti ja ajallisesti säästäisi noin 80 % ompeluajasta. Tästä jännelankaompelusta olen kyllä muuten aika ylpeä.

Lakki on liivin kanssa Artesaanikevät -näyttelyssä Galleria Reginassa Turussa toukokuussa 2013.