torstai 9. toukokuuta 2013

Koukuttaa molemmista päistä



Pari vuotta sitten opettelin koukkuamisen eli tunisialaisen virkkauksen perustekniikan. Koukkuamiseen käytetään pitkää virkkuukoukkua, koukkuamiskoukkua. Edellisestä kerroksesta poimitaan silmukoita koukulle ihan kuin nostettaisiin niitä puikolle oikealta vasemmalle ja sitten virkataan ”peruuttamalla” vasemmalta oikealle kerros taas kiinni. Ohjeita löytyy netistä ja käsityökirjoista tarkemmin. Se oli mukavaa, mutta jotenkin tason tekeminen ei pidemmän päälle kovasti innostanut, vaikka patalappuja ja suorakaiteita yhdistämällä saakin monenlaista aikaiseksi, ja toki sitäkin pystyy kaventamaan ja leventämään.

Talven aikana löysinkin sitten ympyrän koukkuamisen. Siihen tarvitaan kaksipäinen koukku ja tekniikassa nostellaan samoin edellisen kerroksen silmukoiden kautta lankaa koukulle, ja välillä käännetään työ nurin ja virkataan toisella langalla kerrosta umpeen sillä koukun toisella päällä. Perustekniikan pinta on kahdella värillä kivan kolmiulotteinen ja pinta tiivis. Ensin koukkusin lapaset harmaalla ja punaisenkirjavalla 7 veljestä langalla. 



 Koukkuamalla pinnasta tulee jämäkkä, joten arvelin sen soveltuvan pyöreän pussukan tekniikaksi. Tämä kännykkä ja muille pikkutavaroille sopiva pussukka on tehty moppilangasta eli paksusta puuvillalangasta. Toimii oikein hyvin. Napin vuolin luumupuusta.


Tässä tulee yksiväristä ristiin koukuttua lapasta. Ristiinkoukkuaminen on hitaampaa ja työstä tulee huomattavasti tiiviimpi kuin perustekniikalla, mikä pitää ottaa huomioon silmukoiden luomisvaiheessa eli niitä pitää olla noin 1/3 enemmän, tietysti käsialasta riippuen.

Kaksipäisiä koukkuamiskoukkuja on vaijerilla ja ilman. Vaijerilla varustetut ovat kuin pyöröpuikot virkkuukoukkupäillä ja ne voi löytää marketista. Sellaisella koukkusin kirjavat lapaset ja pussukan. Lapasiin vaijerikoukku oli vähän epäkäytännöllinen, mutta ei mahdoton. Erikoisliikkeestä ostin tavallisen virkkuukoukun mittaisen kaksipäisen koukun ja se on kätevä lapasten ja muiden pienten pyöreiden asioiden teossa. Koukkuamiskoukku saa olla muutaman numeron suurempi kuin tavallinen virkkuukoukku, jota muuten käyttäisit vastaavalla langalla. Ole kuitenkin varovainen - tähän voi jäädä pahasti koukkuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti