Huopaa kuin taljaa

Innostuin huovuttamaan lampaantaljan näköisiä juttuja, joita tässä myöhemmin kutsun huopakarvoiksi. Varaan huopatalja -nimityksen niille isolle taljan mallisille töille, joita tehdään kun saadaan talteen jo valmiiksi hieman huopuuntunut keritty lampaankarvalaatta.Idea lähti kehittymään tappikangaspuukurssilla, jolla eräs kurssilainen halusi tehdä tappikudonnaisen korvaamaan lampaantaljaa. Sehän oli hyvä idea ja jatkokehittelin sitä mielessäni vielä aidomman näköiseksi taljaksi. Muutaman samaa ideaa hyödyntäneen ohjeen löysin huovutuskirjoista. Yhdestä lampaasta voisi saada huovuttamalla paljon "taljoja"! Ja jos tarvitsisi vain vähän taljan näköistä vaikka somisteeksi, niin sellaisen tekisi nopeasti huopakarvasta. 

Ylimpänä aikuisen ahvenanmaanlampaan pitkää päällivillaa, keskellä suomenlammasta ja
alimpana ahvenanmaanlampaan karitsanvillaa.

Pohja huovutetaan karstavillasta ohuehkoksi, paksuus ja muoto tietysti käyttötarkoituksesta riippuen. Siihen päälle neulahuovutetaan karvat joko koko työhön tai somisteeksi esimerkiksi huopakintaan ranteeseen. Huovan ei tarvitse kuivua kokonaan ennen neulaamista, kunhan se ei ole niin märkää, että vesi valuu. Neulaimeksi sopii mielestäni parhaiten sellainen, jossa on useampi neula. Otetaan kauniita kiehkuroita raakavillaa, asetetaan ne yksi kerrallaan ensin itsestä poispäin ja neulataan tyvestä noin 1,5 cm matkalta ja kun ne ovat tiukasti kiinni, käännetään karvat itseen päin ja neulataan vielä päältä. Tämä tekniikka sopii etenkin pitkälle ahvenanmaanlampaan villalle, joka asettuu kauniisti ilmavasti. Suomenlampaan lyhyemmät tapulit neulasin kerralla ja vain yhteen suuntaan. Lopuksi työ pestään saippuavedessä puristelemalla ja huuhdotaan useaan kertaan. Puristelu kiinnittää neulattut karvat vielä tiukemmin. Pestessä näkyy heti, jos jokin karva on huonosti kiinni ja sen voi kuivuttuaan kiinnittää uudelleen. 

Huovan päälle neulataan karvat, ensin tyvi itseen ja latva poispäin, sen jälkeen käännetään neulataan vielä päältä.
Tämä tekniikka sopii pitkäkarvaiselle villalle.

 Tästä innostui myös lammastila SikkaTalun Katja ja 15.2. järjestimme huopakarvaamisesta kurssin hänen tilallaan. 10 iloista kurssilaista huovutti ensin pohjan Katjan lampaiden villasta tehdystä karstalevystä. Työskentelimme Katjan kotona, joten kylpyhuoneessa oli ruuhkaa, jota vuorottelimme kahvittelemalla ja nauttimalla Katjan ihanista sämpylöistä ja maistelemalla lammasgoudaa. Huopalevyjen valmistuttua jokainen valitsi mieluiset päällysvillat ja aloitimme neulaamisen. Välillä oli niin keskittynyttä, että 12 naista oli spontaanisti aivan hiljaa, mutta kun työhön sai rytmin, niin alkoi juttukin taas kulkea. Jokaiselle syntyi omanlaisensa työ; rannekkeet, seisonta-alusta, kassiaihio tai tyynynpäällinen, sekä uusia käyttöideoita.

Villisikaparkki

Sain parkittavakseni villisian nahaksen, josta piti tulla talja. Villisika oli jäänyt auton alle, loukkaantunut pahasti, jäljitetty ja lopetettu. Koulussa alkoi juuri sopivasti nahkakurssi, joten otin sen riskillä tehtäväksi. Kävi ilmi, että villisian parkitseminen ei ole kovinkaan yleistä, joten suoranaisia neuvoja ei juuri ollut, vain soveltamista ja arvailua.

Ensimmäinen haaste oli lihapuolen puhdistus. Nahan alla on tiivis rasvakerros, joka piti ensin poistaa. Jonkinlainen juustohöylä olisi ollut tarpeen, mutta käytössä olivat kaikki mahdolliset teräaseet, joilla vuolin sitä pois. Käsi ei saanut lipsua, sillä nahan läpi tulivat harjasten karvatupet ja jos karvatupen rikkoi, lähti koko karva pois. Oman haasteensa tekivät niskapanssari ja siinä tiukasti istuvat haulit. Jätin osan hauleista muistoksi ja taas piti olla varovainen. Rasvakerroksen kuorimiseen meni koko työpäivä ja sen jälkeen olivat vuorossa huolelliset pesut ja huuhtelut.

Taikina on juuri sopivaa.

 

Parkitsemisessa sain opettajaltamme neuvon tehdä alunataikinaparkin, joka varmimmin tepsisi paksuun villisiannahkaan. Paksuhko taikina levitettiin tasaisesti ja nahas viikattiin tiiviiseen pakettiin viideksi päiväksi.

Tasainen taikinointi on tärkeää.

Sen jälkeen puuro kaavittiin pois ja alkoi pehmitys. Pehmitin sitä lattialla hartiavoimin monta kertaa päivässä usean päivän ajan. Lämpimässä kylpyhuoneessakin kuivuminen kesti viikon. Lopuksi hioin lihapuolen koneella ja käsin. Lihastyöllä villisikataljaa tuskin kukaan saa lampaantaljamaisen pehmeäksi, itseltäni se ei ainakaan onnistunut. Valkoinen, tasainen ja sileä lihapuolesta kuitenkin tuli ja karvapuoli pysyi hyvänä. Talja sopii makuualustaksi, matoksi tai vaikka seinälle.

Villisian karva näyttää tältä, noin tiedoksi. Siinä on karkeahoa lyhyttä kiharaa alusvillaa ja pitkiä harjaksia. Aluskarava pysyi hyvin koko prosessin ajan ja harjaksiakin irtosi vain vähän.