Villisikaparkki

Sain parkittavakseni villisian nahaksen, josta piti tulla talja. Villisika oli jäänyt auton alle, loukkaantunut pahasti, jäljitetty ja lopetettu. Koulussa alkoi juuri sopivasti nahkakurssi, joten otin sen riskillä tehtäväksi. Kävi ilmi, että villisian parkitseminen ei ole kovinkaan yleistä, joten suoranaisia neuvoja ei juuri ollut, vain soveltamista ja arvailua.

Ensimmäinen haaste oli lihapuolen puhdistus. Nahan alla on tiivis rasvakerros, joka piti ensin poistaa. Jonkinlainen juustohöylä olisi ollut tarpeen, mutta käytössä olivat kaikki mahdolliset teräaseet, joilla vuolin sitä pois. Käsi ei saanut lipsua, sillä nahan läpi tulivat harjasten karvatupet ja jos karvatupen rikkoi, lähti koko karva pois. Oman haasteensa tekivät niskapanssari ja siinä tiukasti istuvat haulit. Jätin osan hauleista muistoksi ja taas piti olla varovainen. Rasvakerroksen kuorimiseen meni koko työpäivä ja sen jälkeen olivat vuorossa huolelliset pesut ja huuhtelut.

Taikina on juuri sopivaa.

 

Parkitsemisessa sain opettajaltamme neuvon tehdä alunataikinaparkin, joka varmimmin tepsisi paksuun villisiannahkaan. Paksuhko taikina levitettiin tasaisesti ja nahas viikattiin tiiviiseen pakettiin viideksi päiväksi.

Tasainen taikinointi on tärkeää.

Sen jälkeen puuro kaavittiin pois ja alkoi pehmitys. Pehmitin sitä lattialla hartiavoimin monta kertaa päivässä usean päivän ajan. Lämpimässä kylpyhuoneessakin kuivuminen kesti viikon. Lopuksi hioin lihapuolen koneella ja käsin. Lihastyöllä villisikataljaa tuskin kukaan saa lampaantaljamaisen pehmeäksi, itseltäni se ei ainakaan onnistunut. Valkoinen, tasainen ja sileä lihapuolesta kuitenkin tuli ja karvapuoli pysyi hyvänä. Talja sopii makuualustaksi, matoksi tai vaikka seinälle.

Villisian karva näyttää tältä, noin tiedoksi. Siinä on karkeahoa lyhyttä kiharaa alusvillaa ja pitkiä harjaksia. Aluskarava pysyi hyvin koko prosessin ajan ja harjaksiakin irtosi vain vähän.