torstai 17. lokakuuta 2013

Pässin pussit



Loppukesän markkinahitti oli pässin kivespussien pehmitys. Hinkkasin pusseja Tammelan Hakkapeliittamarkkinoilla, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, Kuralan Kylämäen muinaisaikaan –tapahtumassa, Lomaan Sarka –museon Kekrimarkkinoilla sekä Leineperin tuliruukki –tapahtumassa. Kaikki tapahtumanjärjestäjät innostuivat tästä niin, että käyttivät sitä markkinoinnissa sekä lehtijutuissa. Tammelassa olinkin vähän hämmentynyt asiakkaiden tullessa kyselemään onko nää nyt niitä…???  Vasta päivän mittaan selvisi, että asiasta oli ollut maininta Maaseudun tulevaisuuden jutussa. Yllättävää mediapyöritystä tuli myös Turussa, kun Turku TV haastatteli alueuutisiin. Pässin pussi on tuote, jonka joko ehdottomasti haluaa tai sitten ei. Ehdottomasti sellaisen halusi eräs herra, joka radiohaastattelun perusteella tuli noin 30 km:n päästä ostamaan sellaisen. Valmista ei ollut mukana, mutta edelleen näkemättä tuotetta osti sellaisen postitettavaksi.

Pässinpussit herättivät paljon keskustelua ja kysymyksiä, vaikka työnäytöksenä se ei ole kovin näyttävää puuhaa. Miehet selvästi empatiseerasivat pässejä, sillä moni meni todella vaikeaksi ja osa lähti nopeasti pois saatuaan tietää, mistä on kyse. Useamman kerran kysyttiin myös, että täälläkö niitä pässin kiveksiä hinkataan. Ei kyllä ne kapineet ovat jossain koiranmuonan aineksena, vastasin.

Pässin kivespussien pehmittäminen ei siis ole kovin eksoottista eikä eroottista puuhaa, vaan ihan normaalia nahkatyötä. Materiaali tavallista lampaannahkaa, sitä osaa nahasta vaan ei ole mukana siinä Ikean taljassa kun on malliltaan hankala pehmitettävä. Pussien pitkät karvat eivät yleensä pysy käsittelyssä mukana. Karvallisiin pusseihin jää kevyt nukka, joka kuluu käytössä pois. Jos pussinsa haluaa karvattomana, karvanpoistokäsittely tehdään ennen parkitusta.

Työohje:
Pussit puhdistetaan ja pestään miedossa viileähkössä suopavedessä ja huuhdellaan hyvin. Kuivatetaan karvapuolelta ihan kuivaksi ja lihapuolelta nihkeäksi. Lihapuolelle levitetään rasvaparkki (keltuainen-öljy-mäntysuopa), jonka annetaan imeytyä sopivasti. Nahka avataan eli hinkataan, hierotaan, rutistellaan ja venytetään käsin ja työkaluilla kunnes se on kuiva. Sen jälkeen se saa levätä ja tuulettua. Lopullista pehmitystä varten se kastellaan ja tarvittaessa rasvataan uudelleen ja sama hinkkauskäsittely toistetaan. Viimeistelyyn kuuluu reunojen leikkaaminen, nyörikujan teko, nyörin punonta ja mahdollinen koristelu. 


lampaan nahka, iskunyöri 7-veljestä lankaa, nyöristopparit lampaanluuta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti