keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hevoshuovutusta Kuralassa 31.8.13


Osana Kuralan Kylämäen kokeiluverstaan muinaistekniikan viikkoa oli lauantainen hevoshuovutuspäivä. Hevoshuovutus on lähtöisin Mongoliasta. Siellä asumuksina käytettävät jurtat päällystetään tukevilla huovilla, joiden huovuttamisessa käytetään hevosvoimaa. Näin voi huovuttaa isohkon ja melko paksun työn. 
Tässä ollaan juuri tultu paikalle ja tämän jälkeen olinkin kameran toisella puolella. Kiitos Jutta kuvasta!

Amalia tutustuu paikkaan ja ihmisiin. Ruoho on selvästi maukasta ja seurakin hyvää.

Alimmaiseksi laitettiin pressu ja sen päälle lakana. Lakanan päälle kaikki paikalla olevat asettelivat villoja ja jättivät oman  kuvioidun huopamerkkinsä yhteiseen työhön.

Villojen tasainen astettelu tarkistettiin välillä ja niitä kasteltiin lämpimällä saippuavedellä.

Kuvioita alkaa muodostua. Takana valmistuu myös toinen huopa.

Huovat on kuvioitu valmiiksi, saaneet vettä ja saippuaa ja nyt alkaa kääriminen.

Rullaati rullaa.

Seuraavaksi narut piukasti ympärille.

Tällaisella retkiversiolla lähdettiin töitä huovuttamaan. Uskomattoman pieneen pakettiin ne menivät.

Jännittävä hetki oli rullan ensimmäinen avaaminen. Miten reunat jaksavat? Ovatko työt yhtään huopuneet? Kyllä -vastaus molempiin kysymyksiin. Hyvältä näyttää!

Huollon eli kääntämisen sekä veden ja saippuan lisäämisen jälkeen huovat rullattiin uudestaan ja taas mentiin. Välillä mentiin ratsainkin, vaikka aisojen ja valjaiden seassa ratsastaminen on vähän epämukavaa, etenkin mekko päällä.

Mitäs kuvioita tässä näät? Kuka tunnistaa omansa?

Välillä huollettiin hevostakin. 

Yhteisöllistä puuhaa.

Yhteisöllisyyttä lisättiin laittamalla välillä tanssihuovutukseksi. Siitä voisi tehdä oman tapahtuman.

Vimeistelin huopaa koulussa ja kotona syksyn aikana. Aikataulujemme sovittelussa vierähti vielä aikaa, mutta marraskuun alussa huopa pääsi omaan kotiin. Tämä ei ole lopullinen sijoituspaikka, vaikka kuvauksellisesti sopii laatikoston eteen. Huovan paikka tulee olemaan kokeiluverstaan yläkerran käsityöhuone, missä siitä tulee alusta, jonka päällä lapset voivat leikkiä ja askarrella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti