torstai 15. lokakuuta 2015

Mistä sitä villaa tulee?

Harrastajalampurina koetan opetella ja tehdä kaikkia lampaisiin liittyviä asioita itse. Siihen tekemiseen kuuluvat tietysti keritseminen ja sorkkien hoito. Aluksi keritsin saksilla, mikä oli mahdottoman hidasta ja käsiin käyvää puuhaa. Valmista silläkin tuli ja kahden syliuuhen kanssa fiilistelimme villojen poistoa hyvässä yhteisymmärryksessä. Kolmen perheen kesken ostimme vuosi sitten kunnon kerintäkoneen ja homma sai melkein ammattilaisia piirteitä. Kerintäkilpailuihin ei vielä todellakaan ole asiaa, pitää vielä lujasti harjoitella, mutta omat lampaat saan jo kerittyä ja sorkat hoidettua noin puolessa tunnissa per lammas, riippuen vähän villan laadusta.

Hallasta en kerintäinnossa huomannut ottaa kuvaa ennen kerintää, mutta tässä kuvassa mää ja mun villat.

 Lampaita ensin vähän jännittää kun kone käynnistyy, mutta kun ne huomaavat, että ilma alkaa virrata iholle, niin nauttivat sitten selvästi kerinnästä ja lopputuloksesta. Kun turkki ei paina, hiosta, eivätkä sinne sekaantuneet korrenpätkät kutita tai raavi ihoa, niin olo on raikas ja pirteä. Vähän taitaa viluttaa välillä, mutta suojaisessa aurinkoisessa aitauksessa on vielä lämmintä.

Häive ennen

Ja jälkeen. Minusta sillä on sellainen filmitähti-ilme

Kainuunharmas voi vaihtaa väriä kerinnästä toiseen. Hallan vaaleanharmaa villa muuttui kesän aikana monta astetta tummemmaksi. Häive on jo pari vuotta vaihtanut väriä mustasta harmaaksi, mutta on nyt kääntynyt taas mustaksi. Thorri on karvan tyvestä todella valkoinen. Karitsat jätin toiseen kertaan, kone pitää puhdistaa välillä, aikuisen lampaan turkin lanoliini ja muut lisäaineet tukkivat terät. Puhtaalla koneella kerintä ei nipistä ja siitä tulee hyvä kokemus. Mustina syntyneiden karitsojen karva on tyvestä vaalean harmaa, joten kerinnän jälkeen näyttänevät aika lailla emoltaan Hallalta.

Thorri on asenteeltaan pomopässi, vaikka suvunjatkokyky on viety.

Valkea harmas
Sorkkien leikkaamiseen käytän oksasaksia, malli on samanlainen kuin sorkkasaksissa, mutta ne ovat pienemmät ja käyvät paremmin käteen ja niillä saa hyvän leikkuuotteen ylikasvaneeseen sorkkaan. Sekin toimenpide tehdään tuossa tallin käytävällä kaulapannassa seisten. Sitten on taas kiva kipitellä kun anturat pitää eikä mikään ylikasvanut käänne paina.
Lauma tarkistaa Thorrin. Jokainen keritty nuuskittiin vuorotellen huolellisesti.

1 kommentti:

  1. Oi heitä, kyllä on hienot poseeraukset. ;) Joku värjäri ylistää muistaakseni kainuunharmaksen lantkaa yli kaiken, hienoja otuksia on sinulla siellä.

    VastaaPoista