Tunika nuno-huovutetusta kankaasta

Valmis! Lampaan villa ja turkis -koulutuksen projektityö.

Pienimuotoista nuno-huovutusta olen tehnyt aikaisemminkin, mm. ranteenlämmittimet pitsille huovutetusta villasta. Tällä kertaa tein reilusti suuremman projektin. Pohjakankaana on 2,5 metrinen puuvillaharso. Sen päälle on huovutettu neljä kerrosta villaa, pohjalle kaksi kerrosta vaaleanruskeaa ja päälle kaksi kerrosta murrettua punaista. Molempiin päihin, jotka siis alunperinkin suunnittelin helmoiksi, asettelin lehtivihreää ja monivärisiä  kukkasykeröitä.

 

Huopapinta on paikallaan ja kostutettu.

Kankaan valmistin koulussa ja käytettävissä olivat niin ihanan iso huovutuspöytä kuin rullahuovutuskonekin. Aluksi huovutin kerrokset kevyesti tasona käsin ja kaulimella, etenkin kukkakuvioita huovutin aluksi huolella, että eivät lähtisi koneessa vaeltelemaan. Peitin huovan kuplamuovilla, rullasin tiukasti putken ympärille ja kaislamattoa päälle ja viimeksi muovi ympärille. Parikymmentä minuuttia koneessa, paketin purku, jännittävä tilanteen tarkastus ja suunnanvaihto, jonka jälkeen sama käsittely uudestaan. Sen jälkeen huuhtelin kankaan käsin voimallisesti kuumalla ja kylmällä ja linkosin sen lopuksi. Kankaan kuivuttua tikkasin lehtien ja kukkien ääriviivoja, jotta ne tulisivat vielä vähän kolmiulotteisesti esille kankaasta.

Jännittävä vaihe on suunnitella, miten tällaisen kankaan leikkaa.

Käsityölehdet ovat täynnä ihania mekkoja ja tunikoita, mutta millään en löytänyt juuri tähän työhön sopivaa kaavaa. Tällä kertaa olin niinkin perusteellinen, että tein kaksi mallimekkoa kaapista löytyneestä mikälietarjouskankaasta. Ensimmäinen, kaavan mukaan tehty, ei ollut mitenkään sopiva ja toisen kaavoitin tekemällä valmiiseen kaavaan muutaman muutoksen. Koska en ole aiemmin juuri kaavoja muunnellut, tuli siinäkin pähkäiltyä ja mietittyä tovi. Siitä mallimekosta tulikin sitten varsin näppärä.

Paljon harkintaa ja rohkeutta vaati tuon kankaan leikkaaminen, sen verran paljon aikaa, suunnittelua ja työtä sen rakentaminen oli vaatinut. Leikkaamisen jälkeen ompelu sujui sutjakkaasti ja lopputulos on mielestäni aika hehkeä.

Muotoon huovutettuja asusteita

Artesaaniopintojen jälkeen olen jatkanut kouluttautumista Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistossa oppisopimuskoulutuksessa. Koulutus on ammatillista täydennyskoulutusta, aiheena lampaan villan ja turkiksen tuotteistaminen ja kohderyhmänä lampurit ja lammastuotteita työstävät käsityöläiset. Olemme huovuttaneet sekä kaavoittaneet ja ommelleet turkista. Vällyjen teko ja nahan kuviointi painamalla ovat myös olleet aiheena. Eilen perjantaina aiheena oli toista kertaa muotoon huovutus. Artesaanikoulutuksen aikana huovutus ei ihan tuntunut omalta jutulta, mutta tämän talven aikana olen innostunut siitä aina vain enemmän. Eilen opimme vähän uudenlaista tekniikkaa; kuplamuovin käyttöä kaavana ja kerroksittaista märkähuovutusta. Materiaalina on pyhärantalaisen kehräämö Mustalampaan karstalevy ja pöllöpussukassa myös käsin karstattu suomenlampaan raakavilla. Kuvassa on yhden päivän - kuuden työtunnin - saavutukset.

Ensin tein ylhäällä vasemmalla olevat ballerina -tyyppiset tossut. Niistä inspiroituneena huovutin samalla väriskaalalla kintaat. Siniharmaissa kintaissa on jo tuotekehittelyä kaavoituksessa sekä tekniikassa ja ne valmistuivat alle kahdessa tunnissa. Koulupäivän päätteeksi jäi vielä aikaa tehdä pöllöaiheinen pussukka, vaikka aurinkolasien suojaksi.

Lumikuningattaren ranteenlämmittimet nunohuovuttamalla

Innostuin nuno- tekniikalla huovuttamisesta. Siinä villa ja kangas huovutetaan yhdeksi kankaaksi. Yksi huovuttamistani kankaista on valkoista pitsiä ja luonnonvalkoista villaa. Huovutin sen pesukoneessa hienopesuohjelmalla. Puolentoista metrin kaitale odotti jonkin aikaa tuoteinspiraatiota ennen kuin päätyi ranteenlämmittimiksi. Sauma on koneommeltu, peukkuosa on neulottu seiskaveikasta, yläosaan ompelin satiinikanttauksen ja jokaisessa parissa on erilainen koriste. Niistä tuli varsin somia. Rannekkeiden koot kuvassa vasemmalta oikealle S, M ja L, noin suurin piirtein.

Lammaspalapatapatalappu ja -katras

Lammashurahtaneisuus alkaa näkyä myös käsitöissä. Toki lampaasta on tehty taljoja ja lankaa ja niistä tuotteita, mutta nyt tuli tehtyä myös lampaita. Koriste-esineet eivät oikein ole omaa alaani ja mietin, mitä käyttötavaraa voisi tehdä lammasaiheella ja mielellään kainuunharmas -rotuisena. Lankakorista löytyi sopivan harmaata Jämsän huopatehtaan konepestävää Tuisku käsityölankaa, 70% villaa, 30% polyamidia. Tuli ensimmäinen patalappu, jonka "vartalo" on tarkoituksella epäsymmetrisellä ovaalimuodolla. Lampaan pään malli syntyi  inspiraation vallassa ja on ommeltu kiinni lappuun. Tämän lampaan pää on seiskaveikkaa, joten tuote on konepestävä.

Julkaisin kuvan facebookissa ja eräs kaverini muistutti kainuunharmaan erilaisista värityksistä, siis mustan, valkoisen ja harmaan vaihtelusta lampan päässä. Katselin omiani tovin ja siitä alkoi syntyä erilaisia versioita niin patalapun mallin ja koon kuin pään merkkienkin mukaan. Vasemmassa alakulmassa oleva on koukuttu, muut tehty tavallisella virkkuukoukulla.

Ylärivin kaksi vasemmanpuoleista ovat saaneet kuvionsa suoraan lampaasta eli käsinkehrätystä kainunharmaslangasta. Aitoudessaan ne ovat mainioita, mutta käsinpestäviä. Tästä syntyi lopulta pieni lammaspalapatapatalappukatras. Bääää!

Vyötasku kierrätysmateriaaleista ja huovutetusta "taljasta"

Turun keskiaikamarkkinoiden jälkeisessä tilassa tuli näpertelyvimma. Sen tuloksena syntyi vyötasku. Materiaaleina takki-, lakki- ja kinnasprojekteista jääneet Ruotsin armeijan huovan palat, kirpparilta ostetun nahkatakin siivut vyölenkkeinä, läppänä itse huovutettu huopapala, jossa päälle neulahuovutettu ahvenanmaanlampaan karitsanvillaa (huopaa kuin taljaa), läpän alla itse tehty puunappi ja nahkanyöri. 

Lautanauhaohjakset ajoon

Käyttötestaus menossa Lohdun kanssa

Tässä lopulta Turun ohjasten mallin mukaan kudotut lautanauhaohjakset. Lautanauhan materiaali on Kauhavan kangasaitan ripsimoppilanka, kuteena ohut puuvillalanka. Lautanauhaosa on 7,5 m pitkä. Nahka on kotimaista rasvattua remminahkaa, pituus 2 m. Lukot messinkiä.

Ohjasta riittää suuremmankin vaunun kuskipenkille saakka.

Vastavalmistuneet ohjakset siististi kiepillä.

Lautanauhaohjakset

Laudoilla kutominen on tekniikka, jossa kudontavälineenä ovat yleensä pienet neliskulmaiset laudat, joiden kulmissa on reiät, joista loimilangat pujotetaan. Lautoja käännetään ryhmittäin neljänneskierros eteen- tai taaksepäin, jolloin syntyy uusi viriö, johon kudelanka pujotetaan.

Lautanauha tuo käsityöharrastajalle mieleen lähinnä rautakautisten hautojen upeat nauhalöydöt, joiden monimutkaiset kuviot vaativat kutojalta taitoa ja keskittymistä. Nauhat on tehty ohuista villalangoista ja ne ovat kapeita. Nauhat on mielletty pukeutumiseen ja koristautumiseen liittyviksi sekä kudonnassa aloitus- ja lopetusnauhoiksi. Nauhoihin on muinaisuudessa liittynyt myös erilaisia uskomuksia, ne ovat koristamisen lisäksi suojanneet käyttäjäänsä pahoilta hengiltä ja jopa parantaneet tauteja. 

Ratsuohjat lautanauhasta

Lautanauhoilla on ollut muutakin käyttöä. Ainakin Mäntyharjulla ja Kangasniemellä kudontalautoja sanottiin 1900-luvun alussa ohjaslaudoiksi, koska siihen aikaan laudoilla kudottiin tai muistettiin kudotun ohjaksia. 1900- luvun alussa nauhojen kotitarvekudonta oli ylipäätään vähenemässä ja lautanauhakudonta katoamassa kokonaan. Samaan aikaan kuitenkin lautanauhaa kudottiin ammattimaisesti ohjaksiksi Turun köydenpunojien työpajoissa. 1800- luvulla ja 1900-luvun alkukymmenillä niitä tehtiin köydenkiertämisen sivutyönä sellaisina päivinä kun köydenpunontaa ei sään tai muun syyn takia voitu tehdä. Ohjat kudottiin ohuesta pumpulilangasta, joka kerrattiin 16-kertaiseksi nyöriksi ja loimi oli kerrallaan jopa 70 metriä pitkä. Turkulaiset ohjasnauhat on tunnistettavissa kudontatavasta, joka on hyvin tiivistä ja ne kudottiin koko matkalta yhteen suuntaan, joten niissä ei ole vaihtuvan kiertosuunnan aiheuttamaa epätasaisuutta. Lisäksi niille on tyypillistä kahdellatoista laudalla tehty hjärta (sydän) – kuvio, joka on samanlainen työn molemmin puolin. Lautanauhaohjaksia on käytetty erityisesti juhla-ajoon, niin häihin kuin hautajaisiinkin. Turkulaiset ohjasnauhat olivat joko yksivärisiä, usein sini-valkotäplikkäitä tai viimeksi sini-mustia. Turkulaisia lautanauhaohjaksia myytiin paitsi Turun ajureille, myös Pietariin, sillä siellä ajurit halusivat kirkasvärisiä ohjaksia. Turusta taito siirtyi sittemmin Huittisiin, missä eräs perhe kutoi niitä neljän sukupolven ajan ammatikseen.

Ihan Lohdun värit

Lautanauhaohjaksista löytyy käsityöhistoriallisista kirjoista useita mainintoja ja pitkiäkin selostuksia. Hyvä lähde on esim. Toini-Inkeri Kaukosen kirja Suomen kansanomaiset nauhat (1965). Lautanauhaohjaksia löytyy muutamia kappaleita Turun museokeskuksen kokoelmista ja niitä on tehty 15 vuotta sitten työnäytöksenä Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Hevoshistoriallisissa lähteissä en ole vielä löytänyt mainintoja ohjaksista, ylipäänsä minkäänlaisista. Etsinnässä on edelleen niin kirjallisia lähteitä kuin navetanvinttejä tai paikallismuseoita, joista näitä voisi löytyä.

Ryhdyin tekemään Turun ohjaksien ennallistusta. Sonja Berlin-Englundin teoksessa Så in i Norden on Turun ohjaksien laudoitusohje. Ensin tein lyhyen harjoitusloimen, jotta sain kuvion ja kudonnan tiukkuuden selville. Lankana käytin valmista puuvillaista moppilankaa. Toisen loimen tein sen mittaiseksi, että siitä saa ratsuohjat. 5,6 metrin loimesta tuli lopulta 3.9 m valmista nauhaa, joista mainiosti saa normaalit 2,8 m ratsuohjat. Kudonnan tiukkuuden takia loimen kutistuminen on suurempaa kuin normaalisti. Yhteen suuntaa kutominen oli todella haasteellista, vaikka kierrettä antaisi etukäteen, joutuu loimea käsittelemään moneen kertaa. Mitä kauemmaksi itsestään loimen pään pystyy sitomaan, sitä helpompaa kutominen on. 

Laudoitus

Vanhoissa ajo-ohjaksissa kuolaimista lähtee kahden metrin mittainen nahkainen remmi, joka on ommeltu kuuden-kahdeksan metrin lautanauhaan. Ajo-ohjakset kulkevat valjaissa olevien renkaiden kautta, jolloin nahka liukuu ja kestää hankauksen paremmin. Ratsuohjat eivät joudu samanlaiseen mekaaniseen kulutukseen, joten niissä en käytä nahkaremmejä. Museon vanhoissa ohjaksissa on papukaijalukot. Sellaiset, hevosvarusteisiin tarkoitetut, ostin myös näihin ohjaksiin. Kiinnitin lukot nahkavahvisteilla kudottuun ohjakseen samalla tavoin kuin museon ohjakset on kiinnitetty. Samaa kiinnitystekniikkaa käytetään mm. teollisesti kudotuissa lännenratsastusohjissa.

Pikalukolla kiinni ja menoksi

Langat ajo-ohjaksiin odottavat jo valmiina loimen luomista.