Montako rukkia on tarpeeksi?

Laitoin rukkini ulos riviin tuulettumaan. Vasemmalla on vanha pieni rukki, jonka ostin Torin ilmoituksesta. Sen kanssa en ole oikein päässyt sinuksi, yhteinen rytmi ja sävel on vielä hakusessa. Keskimmäinen oli taannoin esillä kuolinpesän huutokaupassa. Sanoin vielä miehelle, että en nyt osta lisää rukkeja nurkkiin, vievät tilaa eikä varmaan tule sillä niin paljon kehrättyä ja kumminkin joku vinkura. Kun tuli rukin vuoro, meklari huuteli vähän aikaa, että eikö nyt kukaan edes vitosta. No minultahan pääsi suusta kovaan ääneen "vitonen" mies katsahti vähän vinosti, mutta ei sanonut mitään. Kotona sitä sitten kokeilemaan, pyörä viipottaa aika pahasti, mutta jälki on hienoa ja toimii muuten loistavasti. Oikeanpuoleinen tuli naapurilta, miten sen nyt ottaa, toisaalta syntymäpäivälahjaksi, toisaalta hän halusi siivota autotallin ylähyllyn edellisen talonhaltijan tavaroista. Siinä nyörit eivät pysyneet paikoillaan, pyörä ei ollut kohdillaan. Mies asensi muutaman kiilan ja käytettävyys tuntui parantuvan. Kovin paljon en ole ehtinyt sitä korjauksen jälkeen testaamaan.

Kuitenkin ihmisellä on vain kaksi kättä ja jalkaa - kehrätä voi vain yhdellä rukilla kerrallaan. On kuitenkin kiinnostavaa tutustua erilaisiin rukkeihin, kokeilla niiden toimivuutta ja korjailla mahdollisia vikoja. Voisihan sitä jatkossa käyttää niitä eri kuituihin. Yksi koirankarvalle, toinen hienolle villalle, kolmas pitkälle affelle, neljäs... eipäs mennä pidemmälle. Mutta vanha pystyrukki olisi vielä hienoa löytää. Ja sitten olisi kiva jos olisi sellainen nykyaikainen matkarukki. Toisaalta matkoilla kehrätessä värttinä on ylivoimainen kapistus ja niitä voi olla vaikka kymmenen erilaista ja kaikki mahtuvat yhteen koriin.

Huopakintaat lammasta ja lapinkoiraa

 Tein retkipatjasta yhtenäisen kahden kintaan kaavan. Kaavan tulee olla riittävän suuri, sillä villa kutistuu huovuttaessa paljon. Tämä kaava on 18 cm leveä ja 75 cm pitkä, peukku alhaalta ylös 14 cm ja  leveys 7 cm. Kaavan alla on kuplamuovi. Aloitin pohjalla kahdella ristikkäisellä kerroksella punaista villaa. Villaa tulee olla niin paljon, että se tulee kaavan yli. Päälle kuumaa saippuavettä ja hieroin kuplamuovin läpi kevyesti  kerrokset yhteen.

 Käänsin reunat kaavan päälle ja asettelin taas punaista villaa ristikkäin kaavan päälle, hiukan kaavan yli. Kuumaa saippuavettä päälle ja taas hieroin kuplamuovin läpi kerrokset yhteen. Reunat taitoin kaavan alle. Kun työn aloittaa kaavan alta, säästyy muutama kääntelykerta.

Teen sekä tossut että lapaset "nurinpäin" eli aloitan päälle tulevasta puolesta ja lopuksi käännän työn ympäri.

 Välikerrokseen asettelin koirankarvat. Tässä on suomenlapinkoiran pohjavillaa, mikä on todella höyhenenkevyttä tavaraa. Villat oli kammattu tai karstattu ja ne olivat osittain sopivina laattoina, joita oli helppo asetella.

Kannattaa kuivata kädet huolella, ennen kuin alkaa asetella koirankarvoja.

 Nämä koirankarvat ovat märkinä aivan mahdottomia käsitellä. Koirankarvan päälle asettelin valkoista huovutusvillaa, joka sitoo koirankarvat ja työtä on helpompi käsitellä. Villat ulottuvat kaavan yli. Tässä vaiheessa taas kuumaa saippuavettä ja hierontaa kuplamuovin läpi. Työ käännetään, kaavan yli tulevat reunat käännetään kaavan päälle. Koirankarvakerros ja villakerros, saippuavettä ja hierontaa. Reunat käännetään toiselle puolelle.

Huovuttaessa veden määrän kanssa tulee olla maltillinen, sitä pitää olla niin paljon, että työ on märkä, mutta ei niin paljoa, että työ makaa vedessä, koska sitten käy ihan päin vastoin ja kerrokset vain liukuvat erilleen.


Seuraavassa vaiheessa hieron työtä tarmokkaasti kuplamuovin läpi molemmin puolin ja hoidan reunoja, jotta ei tulisi saumoja. Rullaan työtä kuplamuovin kanssa pitkittäin suuntaa ja puolia vaihdelleen. Kun työ alkaa pysyä kasassa ja rypistyä, käännän kaavan puoliksi ja leikkaan varovasti varret kahtia, ensin toisen sivun ja sitten toisen niin, että kaava pysyy ehjänä. Ujutan kaavan varovasti pois kintaiden sisältä.

 Näitä aihioita saa jo huovuttaa voimallisesti kaislamaton kanssa rullaamalla, pyykkilaudalla, paiskomalla ja rutistelemalla. Välillä käännän työn ympäri, jotta ei kävisi vanhanaikaisesti ja tulisi vain litteä kintaan mallinen lappu.

Kun kintaat lähestyvät oikeaa kokoa, huovutan ne kädessä lopulliseen muotoonsa. Istuvampia kintaita ei varmasi saa.



Koirankarvakerros näkyy osittain tummana raitana keskellä. Osa villasta oli tummanharmaata, osa valkoista. Koirankarva voisi toki olla päällepäin, mutta ajattelin nyt tehdä vaihteeksi työn muussa kuin harmaan eri sävyissä.

                                                               

Lämpimät pakkaskintaat valmiina käyttöön.

Viis villaista näytettä

Viiden lampaan villoissa on eroja.

 Otos jo viiden oman lampaan villoista näyttää, kuinka erilaisia saman rodun eri yksilöiden villat voivat olla. Vasemmalla on kolmevuotiaan uuhen Hallan harmaata, pitkää villaa. Se ei ole selvästi peitinkarvaista, mutta joukossa on paljon pitkiä karvoja. Pisimmillään ne ovat noin 17 cm, keskipituus 12-13 cm. Karvan asteittainen tummuminen on nähtävissä. Villassa ei ole selkeää tapulirakennetta tai ne ovat epäsäännöllisiä. Hallan villa alkaa huopua takaosasta puolen vuoden kerintävälillä, vastedes se keritään kolme kertaa vuodessa. Musta villa on Hallan samanikäisen täyssiskon Häiveen. Sen villa on vieläkin pidempää ja myös kiiltävämpää. Häivekin tahtoo huopaantua kankuistaa, ei kuitenkaan yhtä paljon. Eräässä aikaisemmassa kerinnässä Häiveen villat pysyivät niin hyvin koossa, että niistä saattoi huovuttaa taljan. Tämänkin kerintäkerrat tihentyvät.

Keskimmäinen villanäyte on puolitoistavuotiaan Thorri -pässin. Se ja isot uuhet kerittiin keväällä samaan aikaan. Villan laatu on täysin erilainen, yksittäinen karva on paljon hienompi ja villassa on selkeä, tiheä tapulirakenne. Pituus on 12-13 cm. Karvan puhtaassa tyvessä näkyy, kuinka valkoinen se on. Kaikista aikuisista tuli raakavillaa 1,2 kg. Raakavilla on siis pesemätöntä villaa, pestynä paino vähän vähenee. Toinen näyte oikealta on 4.5. syntyneen Sysi -pässin. Villan värin selkeä raja näyttää siltä, että yhtenä päivänä se on vain vaihtanut väriä. Viimeisenä on sen siskon Muusan villat. Värin vaihtuminen on tapahtunut hitaasti, muuten villa on laadullisesti samanlaista kuin Sysillä. Pituus on 8-9 cm, Muusalla hieman pidempää kuin Sysillä. Raakavillaa karitsoista tuli noin 750 g. Karitsanvilloista en vielä tee päätelmiä siitä, millainen karva niille aikuisena tulee, vaikka molempien karva tässä vaiheessa näyttää täsmälleen Thorri -isältä perityltä.

Äiti ja tytär, erottamattomat sosiaalisesti ja vuoden päästä ilmeisesti myös ulkonäöllisesti, kun Muusa kasvaa isoksi.

Mistä sitä villaa tulee, vol 2 karitsat

Sysin poseeraus ennen kerintää ei millään onnistunut, pikkupojat...

 Karitsat pääsivät vuorollaan kerittäviksi.Ensimmäinen kerta jännitti molempia, ison koneen ääni korvan juuressa taisi hieman kauhistuttaa, vaikka sitä ehti jo kuunnella isojen kerinnässä. Tuttipullokaritsana Sysi oli hetken jännän jälkeen suunnattoman ihastunut toimitukseen, jossa se oli kaiken huomion keskipisteenä.

Hei, olenk se mää?

Kerinnän jälkeen se oli aivan ymmällään lopputuloksesta, mitä tapahtui, miksi on näin viileä olo, miksi olen tämän värinen ja mitä muuta sen päässä lieneekään liikkunut. Kuva ja ilme kertovat paljon.

Hei, olen Muusa. Olen aika prinsessa ja osaan poseerata.

Muusan poseeraamisessa ennen jälkeen ei ole mitään huomautettavaa, pikku uuhi on niin prinsessaa aina. Kerintä taas tuli aivan liikaan prinsessan iholle, yksityisalueelle ja oli kerta kaikkiaan järkyttävä toimenpide.

Olen edelleen söpö.

 Karitsavillan juuresta näkyi molemmilla vaalea juurikasvu. Lopputulos yllätti silti keritsijän, väritys on aivan emän, joka puolestaan tummeni karitsoinnin jälkeen. Hämmentävää on luonto ja lampaiden väritykset. Nyt lampolassa on kolme klassista harmas-väristä, yksi yllättävän vaalea ja yksi musta.

Huovuksissa

Lampaisiin ja kädentaitoihin liittyviä selkkauksia ja niiden tuotoksia näkyy nyt myös facebookissa nimellä Huovuksissa.

https://www.facebook.com/Huovuksissa/?fref=ts

Mistä sitä villaa tulee?

Harrastajalampurina koetan opetella ja tehdä kaikkia lampaisiin liittyviä asioita itse. Siihen tekemiseen kuuluvat tietysti keritseminen ja sorkkien hoito. Aluksi keritsin saksilla, mikä oli mahdottoman hidasta ja käsiin käyvää puuhaa. Valmista silläkin tuli ja kahden syliuuhen kanssa fiilistelimme villojen poistoa hyvässä yhteisymmärryksessä. Kolmen perheen kesken ostimme vuosi sitten kunnon kerintäkoneen ja homma sai melkein ammattilaisia piirteitä. Kerintäkilpailuihin ei vielä todellakaan ole asiaa, pitää vielä lujasti harjoitella, mutta omat lampaat saan jo kerittyä ja sorkat hoidettua noin puolessa tunnissa per lammas, riippuen vähän villan laadusta.

Hallasta en kerintäinnossa huomannut ottaa kuvaa ennen kerintää, mutta tässä kuvassa mää ja mun villat.

 Lampaita ensin vähän jännittää kun kone käynnistyy, mutta kun ne huomaavat, että ilma alkaa virrata iholle, niin nauttivat sitten selvästi kerinnästä ja lopputuloksesta. Kun turkki ei paina, hiosta, eivätkä sinne sekaantuneet korrenpätkät kutita tai raavi ihoa, niin olo on raikas ja pirteä. Vähän taitaa viluttaa välillä, mutta suojaisessa aurinkoisessa aitauksessa on vielä lämmintä.

Häive ennen

Ja jälkeen. Minusta sillä on sellainen filmitähti-ilme

Kainuunharmas voi vaihtaa väriä kerinnästä toiseen. Hallan vaaleanharmaa villa muuttui kesän aikana monta astetta tummemmaksi. Häive on jo pari vuotta vaihtanut väriä mustasta harmaaksi, mutta on nyt kääntynyt taas mustaksi. Thorri on karvan tyvestä todella valkoinen. Karitsat jätin toiseen kertaan, kone pitää puhdistaa välillä, aikuisen lampaan turkin lanoliini ja muut lisäaineet tukkivat terät. Puhtaalla koneella kerintä ei nipistä ja siitä tulee hyvä kokemus. Mustina syntyneiden karitsojen karva on tyvestä vaalean harmaa, joten kerinnän jälkeen näyttänevät aika lailla emoltaan Hallalta.

Thorri on asenteeltaan pomopässi, vaikka suvunjatkokyky on viety.

Valkea harmas

Sorkkien leikkaamiseen käytän oksasaksia, malli on samanlainen kuin sorkkasaksissa, mutta ne ovat pienemmät ja käyvät paremmin käteen ja niillä saa hyvän leikkuuotteen ylikasvaneeseen sorkkaan. Sekin toimenpide tehdään tuossa tallin käytävällä kaulapannassa seisten. Sitten on taas kiva kipitellä kun anturat pitää eikä mikään ylikasvanut käänne paina.

Lauma tarkistaa Thorrin. Jokainen keritty nuuskittiin vuorotellen huolellisesti.

Huovutettu jakku ja vähän muuta

Kesällä käytimme tyttären kanssa harrastelampaidemme tuottamat villat kehräämö Mustalampaassa Pyhärannassa karstattavana. Ihanat villakääröt ovat odottaneet vaatehuoneen nurkassa aikaa ja inspiraatiota, joka iski viime viikolla. Suunnitellessa meni välillä yöunetkin ja tekeminen oli aivan maanista. Ensin valmistui jakku.

Jakun kuvioinnin innoituksena kehäkukat

Jakun suunnittelussa käytin kaavamallina ysärimallista tallitakkia, josta piirsin rakennusmuoviin reilulla lisällä kaavan. Kastelin ja saippuoin suuren lakanan, jonka levitin kylpyhuoneen lattialle. Asetin kaavan lakanalle ja piirsin pehmeällä lyijykynällä ääriviivat lakanaan. Asettelin siihen neljä ohutta kerrosta villaa hiukan kaavan yli ja kastelin reunoja lukuun ottamatta kuumalla saippuavedellä ja hieroin huovutuksen alkuun. Asettelin muovikaavan selkäkappaleen päälle ja etukappaleen neljä villakerrosta kaavan mukaisesti, asettelin esihuovasta leikkaamani kukkien osat paikalleen ja kastelin jälleen kuumalla saippuavedellä. Taittelin takakappaleen villat etukappaleen villojen päälle ja hieroin huovutuksen alkuun. Villoitin muovin kokonaan, myös alareunan ja hihansuut. Rullahuovutin bambumaton kanssa helmasta kainaloihin ja vuorotellen kumpaakin hihaa aina vähän pidemmälle ja lopulta hihasta hihaan. Kun on moodi päällä ja ihan saippuainen, kuvaaminen jää tekemättä, ikävä kyllä. Villojen alettua huopua hyvin leikkasin jakun helman auki ja poistin muovin varovasti. Käänsin jakun nurinpäin ja jatkoin rullaamista bambun sisällä ja välillä lujaa puristelua. Lopuksi sovitus märkänä ja muotoilu.

Kaava on hihaan 185 cm ja olalta helmaan 90 cm. Jakun koko on 40-42 ja olalta helmaan 60 cm.

Jakun kanssa käytettävät kämmekkäät täydentävät asun. Niitä varten tein yhtenäisen muovikaavan, siis pitkä suikale, jonka molemmissa päissä on puolikas peukkua. Levitin villat samalla tekniikalla kuin jakkuun ja rullailin umpeen villoitettua kaavaa kunnes huopuminen alkoi kutistaa villoja. Leikkasin varovasti tasan keskeltä parin poikki kaavan ympäriltä ja jatkoin huovuttamista erikseen. Loppuvaiheessa leikkasin sormien puoleisen aukon ja peukkureiän ja huovutin muotoon kädessä saippuoiden. 

Vihreän pikkukassin ja ruskean läppätaskun lähtökohtana olivat vuosi sitten sapluunan kanssa raakavillasta neulahuovutetut lampaat. Asettelin kuviot kaavalle ja niiden ympärille kaksi ensimmäistä kerrosta villaa ja seuraavat kaksi päälle. Vihreän kassin huopakahvojen sisälle on piilotettu puuvillanyöri vahvistamaan rakennetta. Ruskea taskun läpän eläinhahmo muistuttaa lopulta aika lailla karhua. 

Häive odottaa jo syyskerintää.