Huopaa kuin taljaa

Innostuin huovuttamaan lampaantaljan näköisiä juttuja, joita tässä myöhemmin kutsun huopakarvoiksi. Varaan huopatalja -nimityksen niille isolle taljan mallisille töille, joita tehdään kun saadaan talteen jo valmiiksi hieman huopuuntunut keritty lampaankarvalaatta.Idea lähti kehittymään tappikangaspuukurssilla, jolla eräs kurssilainen halusi tehdä tappikudonnaisen korvaamaan lampaantaljaa. Sehän oli hyvä idea ja jatkokehittelin sitä mielessäni vielä aidomman näköiseksi taljaksi. Muutaman samaa ideaa hyödyntäneen ohjeen löysin huovutuskirjoista. Yhdestä lampaasta voisi saada huovuttamalla paljon "taljoja"! Ja jos tarvitsisi vain vähän taljan näköistä vaikka somisteeksi, niin sellaisen tekisi nopeasti huopakarvasta. 

Ylimpänä aikuisen ahvenanmaanlampaan pitkää päällivillaa, keskellä suomenlammasta ja
alimpana ahvenanmaanlampaan karitsanvillaa.

Pohja huovutetaan karstavillasta ohuehkoksi, paksuus ja muoto tietysti käyttötarkoituksesta riippuen. Siihen päälle neulahuovutetaan karvat joko koko työhön tai somisteeksi esimerkiksi huopakintaan ranteeseen. Huovan ei tarvitse kuivua kokonaan ennen neulaamista, kunhan se ei ole niin märkää, että vesi valuu. Neulaimeksi sopii mielestäni parhaiten sellainen, jossa on useampi neula. Otetaan kauniita kiehkuroita raakavillaa, asetetaan ne yksi kerrallaan ensin itsestä poispäin ja neulataan tyvestä noin 1,5 cm matkalta ja kun ne ovat tiukasti kiinni, käännetään karvat itseen päin ja neulataan vielä päältä. Tämä tekniikka sopii etenkin pitkälle ahvenanmaanlampaan villalle, joka asettuu kauniisti ilmavasti. Suomenlampaan lyhyemmät tapulit neulasin kerralla ja vain yhteen suuntaan. Lopuksi työ pestään saippuavedessä puristelemalla ja huuhdotaan useaan kertaan. Puristelu kiinnittää neulattut karvat vielä tiukemmin. Pestessä näkyy heti, jos jokin karva on huonosti kiinni ja sen voi kuivuttuaan kiinnittää uudelleen. 

Huovan päälle neulataan karvat, ensin tyvi itseen ja latva poispäin, sen jälkeen käännetään neulataan vielä päältä.
Tämä tekniikka sopii pitkäkarvaiselle villalle.

 Tästä innostui myös lammastila SikkaTalun Katja ja 15.2. järjestimme huopakarvaamisesta kurssin hänen tilallaan. 10 iloista kurssilaista huovutti ensin pohjan Katjan lampaiden villasta tehdystä karstalevystä. Työskentelimme Katjan kotona, joten kylpyhuoneessa oli ruuhkaa, jota vuorottelimme kahvittelemalla ja nauttimalla Katjan ihanista sämpylöistä ja maistelemalla lammasgoudaa. Huopalevyjen valmistuttua jokainen valitsi mieluiset päällysvillat ja aloitimme neulaamisen. Välillä oli niin keskittynyttä, että 12 naista oli spontaanisti aivan hiljaa, mutta kun työhön sai rytmin, niin alkoi juttukin taas kulkea. Jokaiselle syntyi omanlaisensa työ; rannekkeet, seisonta-alusta, kassiaihio tai tyynynpäällinen, sekä uusia käyttöideoita.

Villisikaparkki

Sain parkittavakseni villisian nahaksen, josta piti tulla talja. Villisika oli jäänyt auton alle, loukkaantunut pahasti, jäljitetty ja lopetettu. Koulussa alkoi juuri sopivasti nahkakurssi, joten otin sen riskillä tehtäväksi. Kävi ilmi, että villisian parkitseminen ei ole kovinkaan yleistä, joten suoranaisia neuvoja ei juuri ollut, vain soveltamista ja arvailua.

Ensimmäinen haaste oli lihapuolen puhdistus. Nahan alla on tiivis rasvakerros, joka piti ensin poistaa. Jonkinlainen juustohöylä olisi ollut tarpeen, mutta käytössä olivat kaikki mahdolliset teräaseet, joilla vuolin sitä pois. Käsi ei saanut lipsua, sillä nahan läpi tulivat harjasten karvatupet ja jos karvatupen rikkoi, lähti koko karva pois. Oman haasteensa tekivät niskapanssari ja siinä tiukasti istuvat haulit. Jätin osan hauleista muistoksi ja taas piti olla varovainen. Rasvakerroksen kuorimiseen meni koko työpäivä ja sen jälkeen olivat vuorossa huolelliset pesut ja huuhtelut.

Taikina on juuri sopivaa.

 

Parkitsemisessa sain opettajaltamme neuvon tehdä alunataikinaparkin, joka varmimmin tepsisi paksuun villisiannahkaan. Paksuhko taikina levitettiin tasaisesti ja nahas viikattiin tiiviiseen pakettiin viideksi päiväksi.

Tasainen taikinointi on tärkeää.

Sen jälkeen puuro kaavittiin pois ja alkoi pehmitys. Pehmitin sitä lattialla hartiavoimin monta kertaa päivässä usean päivän ajan. Lämpimässä kylpyhuoneessakin kuivuminen kesti viikon. Lopuksi hioin lihapuolen koneella ja käsin. Lihastyöllä villisikataljaa tuskin kukaan saa lampaantaljamaisen pehmeäksi, itseltäni se ei ainakaan onnistunut. Valkoinen, tasainen ja sileä lihapuolesta kuitenkin tuli ja karvapuoli pysyi hyvänä. Talja sopii makuualustaksi, matoksi tai vaikka seinälle.

Villisian karva näyttää tältä, noin tiedoksi. Siinä on karkeahoa lyhyttä kiharaa alusvillaa ja pitkiä harjaksia. Aluskarava pysyi hyvin koko prosessin ajan ja harjaksiakin irtosi vain vähän. 

Tappikangaspuilla kudontakurssi

Pitkään suunniteltu tappikangaspuilla kudontakurssi toteutui 8.12. SikkaTalun lammastilalla Rymättylässä http://www.saaristolaislammas.fi/etusivu/. Tusina innokasta kurssilaista oli valmiina opettelemaan tämän hauskan tekniikan, joka sopii erityisen hyvin raakavillalle. Osa kurssilaisista oli vieraillut lammas- ja vuohimarkkinoilla, jossa tein työnäytöksenä tappikudontaa, osa taas löytänyt kurssin lammastilan sivuilta. Aloitimme päivän kahvilla ja Katjan valmistamilla herkullisilla sämpylöillä. Alkuesittelyjen jälkeen kerroin hieman tappikangaspuista ja Katja kertoi tilastaan.

Toimeen ryhdyttiin valitsemalla ensin villat. Tappikangaspuilla kudotaan raakavillasta, joten tuvan täytti ihana lampaan tuoksu ja saimme ihastella ahvenanmaanlampaan valkoisen, harmaan, ruskean ja mustan eri sävyjä sekä ihmetellä villojen erilaisia rakenteita.Villojen valinnan jälkeen jokainen otti tappikangaspuut, jotka ovat myös tilan omaa tuotantoa ja alkoi loimien pujottaminen. Kuten kudonnassa muutenkin, se on tässäkin suhteellisen aikaa vievää puuhaa teki sitten yhtenäisen loimen tai erilliset loimet. Kun vauhtiin päästiin niin erilaisia tekniikoita ja työasentoja alkoi löytyä.

Loimituksen valmistuttua alkoi kudonta ja siitä kaikki saivat nopeasti kiinni. Joku teki paksumpaa, toinen ohuempaa kudetta, mutta kaikki omanlaistaan ja hienoa. Kudonta on joutuisaa, joten muutamassa tunnissa valmista tuli nopeasti arvioiden 30 - 60 cm tekijästä riippuen. Kudonnaisen jälkikäsittelystä keskustelimme vilkkaasti, tärkeää on huolellinen pesu ja työtä on myös hyvä huovuttaa jonkin verran, mikä lisää sen tukevuutta.

Kurssin yllätyksenä oli vielä toimittaja Lassi Lähteenmäki, joka tuli tekemään jutun tilasta ja vähän tästä kudonnastakin. Laitoin Esan tietysti heti kutomaan itsekin, että tietää ihan käsituntumalla, mistä juttua tekee. Lähempänä joulua juttu tulee ulos paikallis-tv:stä. Kurssin lopuksi Katja esitteli meille tilan elämet. Kauniit ahvenanmaanlampaat ihastuttivat kaikkia ja tutustuimme myös Suomessa harvinaiseen rotuun, itäfriisiläiseen maitolampaaseen, joka oli kotoisista roduistamme melko poikkeava ilmestys.

Kurssipäivä kului todella nopeasti. Päivän aikana juttelimme paljon tappikangaspuiden tekniikan käytöstä muihinkin materiaaleihin sekä tietysti raakavillan käytöstä ja lampaista. Kurssilaiset vaikuttivat tyytyväisiltä ja monta kudonnaista valmistuu eristeeksi ihmisen ja kylmän maailman väliin. Vähän tuttavammat vielä soittivat pesuohjeita parin päivän päästä ja se oli tosi mukavaa, koska silloin tietää, että valmista tulee ja käyttöön.

Tämä kudonnainen on lammas- ja vuohimarkkinoilla aloitettu työnäytöskappale.

Lammasrukkaset

Tässä on työn alla oikein aidot ja alkuperäiset lammasrukkaset. Nahas on ostettu Lallin lampaasta valmiiksi lyhytkarvainen versio. Puhdistin, parkitsin ja avasin sen keväällä. Syksyllä liotin ja pehimitin. Rukkasten kaava on vanha pohjoinen kaava, jonka sain opettajaltamme kopioida. Tein siitä ensin huopa- ja peurankoipiversiot, jotka ovat jo olleet ahkerassa käytössä Naantalin myyjäisissä ja koulun avoimien ovien päivänä kun olin ulkohommissa.

Kaavat on kopioitu.

Symmetrian sovittelua ensin karvapuolelta, jotta joka paikkaan riittää karvaa.

Tarkkaa asettelua karvan, nahan pehmoisuuden ja materiaalin järkevän käytön suhteen.

Tässä on sitten kaavat piirretty lihapuolelle ja pitkä hengenveto, että uskallan ruveta leikkaamaan.

Jännittävin vaihe on ohi ja kappaleet oikein leikattu.

Tässä valmiit rukkaset, aika luksusta.

Neulakintaat ja rannekkeet

Neulakinnasprojekti

Tavoitteena oli valmistaa perinteiset metsurin neulakintaat suomalaisella 2+2 -tekniikalla. Lanka on luonnollisesti itse suunniteltua ja kehrättyä. Villoiksi valitsin karstamyllyllä karstatun ahvenanmaanlampaan villan, josta tulee sileä ja vettä hylkivä säie, karstaamattoman ahvenanmaanlampaan villan sekä käsin karstatun suomenlampaan villan tiiviyttä antamaan ja huopumista auttamaan.

Tässä "raakalangat": vasemmalla karstamyllyn käyneet ahvenanmaanlampaan villat, keskellä harmaat kerät karstaamatonta ahvenaista, vessapaperipuolilla ja värttinässä suomenlampaan langat.

Kertausvärttinällä kolmisäikeinen myötäpäivään eli z-kerrattu lanka. Kännykkä on kuvassa "mittakaavana" eli aika muhkea lankaerä, jossa on siis yksi kolmasosa langoista.

Tässä valmis vyyhti pesua odottamassa. Aika kivan näköistä! 

Tekijä varmaan tärisi innosta, kun kaikki kuvat valmiista vyyhdeistä olivat enemmän tai vähemmä tärähtäneitä. Tämä niistä vähiten.

Valmiit neulakintaat on tässä. Neula oli tietenkin omatekoinen luinen luottoneula. Lankaa kului 162 g.

Lisäksi tein vielä kaupunkikäyttöön hienostelurannekkeet Novita Pop -langasta.

Hevoshuovutusta Kuralassa 31.8.13

Osana Kuralan Kylämäen kokeiluverstaan muinaistekniikan viikkoa oli lauantainen hevoshuovutuspäivä. Hevoshuovutus on lähtöisin Mongoliasta. Siellä asumuksina käytettävät jurtat päällystetään tukevilla huovilla, joiden huovuttamisessa käytetään hevosvoimaa. Näin voi huovuttaa isohkon ja melko paksun työn. 

Tässä ollaan juuri tultu paikalle ja tämän jälkeen olinkin kameran toisella puolella. Kiitos Jutta kuvasta!

Amalia tutustuu paikkaan ja ihmisiin. Ruoho on selvästi maukasta ja seurakin hyvää.

Alimmaiseksi laitettiin pressu ja sen päälle lakana. Lakanan päälle kaikki paikalla olevat asettelivat villoja ja jättivät oman  kuvioidun huopamerkkinsä yhteiseen työhön.

Villojen tasainen astettelu tarkistettiin välillä ja niitä kasteltiin lämpimällä saippuavedellä.

Kuvioita alkaa muodostua. Takana valmistuu myös toinen huopa.

Huovat on kuvioitu valmiiksi, saaneet vettä ja saippuaa ja nyt alkaa kääriminen.

Rullaati rullaa.

Seuraavaksi narut piukasti ympärille.

Tällaisella retkiversiolla lähdettiin töitä huovuttamaan. Uskomattoman pieneen pakettiin ne menivät.

Jännittävä hetki oli rullan ensimmäinen avaaminen. Miten reunat jaksavat? Ovatko työt yhtään huopuneet? Kyllä -vastaus molempiin kysymyksiin. Hyvältä näyttää!

Huollon eli kääntämisen sekä veden ja saippuan lisäämisen jälkeen huovat rullattiin uudestaan ja taas mentiin. Välillä mentiin ratsainkin, vaikka aisojen ja valjaiden seassa ratsastaminen on vähän epämukavaa, etenkin mekko päällä.

Mitäs kuvioita tässä näät? Kuka tunnistaa omansa?

Välillä huollettiin hevostakin. 

Yhteisöllistä puuhaa.

Yhteisöllisyyttä lisättiin laittamalla välillä tanssihuovutukseksi. Siitä voisi tehdä oman tapahtuman.

Vimeistelin huopaa koulussa ja kotona syksyn aikana. Aikataulujemme sovittelussa vierähti vielä aikaa, mutta marraskuun alussa huopa pääsi omaan kotiin. Tämä ei ole lopullinen sijoituspaikka, vaikka kuvauksellisesti sopii laatikoston eteen. Huovan paikka tulee olemaan kokeiluverstaan yläkerran käsityöhuone, missä siitä tulee alusta, jonka päällä lapset voivat leikkiä ja askarrella. 

Pässin pussit

Loppukesän markkinahitti oli pässin kivespussien pehmitys. Hinkkasin pusseja Tammelan Hakkapeliittamarkkinoilla, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, Kuralan Kylämäen muinaisaikaan –tapahtumassa, Lomaan Sarka –museon Kekrimarkkinoilla sekä Leineperin tuliruukki –tapahtumassa. Kaikki tapahtumanjärjestäjät innostuivat tästä niin, että käyttivät sitä markkinoinnissa sekä lehtijutuissa. Tammelassa olinkin vähän hämmentynyt asiakkaiden tullessa kyselemään onko nää nyt niitä…???  Vasta päivän mittaan selvisi, että asiasta oli ollut maininta Maaseudun tulevaisuuden jutussa. Yllättävää mediapyöritystä tuli myös Turussa, kun Turku TV haastatteli alueuutisiin. Pässin pussi on tuote, jonka joko ehdottomasti haluaa tai sitten ei. Ehdottomasti sellaisen halusi eräs herra, joka radiohaastattelun perusteella tuli noin 30 km:n päästä ostamaan sellaisen. Valmista ei ollut mukana, mutta edelleen näkemättä tuotetta osti sellaisen postitettavaksi.

Pässinpussit herättivät paljon keskustelua ja kysymyksiä, vaikka työnäytöksenä se ei ole kovin näyttävää puuhaa. Miehet selvästi empatiseerasivat pässejä, sillä moni meni todella vaikeaksi ja osa lähti nopeasti pois saatuaan tietää, mistä on kyse. Useamman kerran kysyttiin myös, että täälläkö niitä pässin kiveksiä hinkataan. Ei kyllä ne kapineet ovat jossain koiranmuonan aineksena, vastasin.

Pässin kivespussien pehmittäminen ei siis ole kovin eksoottista eikä eroottista puuhaa, vaan ihan normaalia nahkatyötä. Materiaali tavallista lampaannahkaa, sitä osaa nahasta vaan ei ole mukana siinä Ikean taljassa kun on malliltaan hankala pehmitettävä. Pussien pitkät karvat eivät yleensä pysy käsittelyssä mukana. Karvallisiin pusseihin jää kevyt nukka, joka kuluu käytössä pois. Jos pussinsa haluaa karvattomana, karvanpoistokäsittely tehdään ennen parkitusta.

Työohje:

Pussit puhdistetaan ja pestään miedossa viileähkössä suopavedessä ja huuhdellaan hyvin. Kuivatetaan karvapuolelta ihan kuivaksi ja lihapuolelta nihkeäksi. Lihapuolelle levitetään rasvaparkki (keltuainen-öljy-mäntysuopa), jonka annetaan imeytyä sopivasti. Nahka avataan eli hinkataan, hierotaan, rutistellaan ja venytetään käsin ja työkaluilla kunnes se on kuiva. Sen jälkeen se saa levätä ja tuulettua. Lopullista pehmitystä varten se kastellaan ja tarvittaessa rasvataan uudelleen ja sama hinkkauskäsittely toistetaan. Viimeistelyyn kuuluu reunojen leikkaaminen, nyörikujan teko, nyörin punonta ja mahdollinen koristelu. 

lampaan nahka, iskunyöri 7-veljestä lankaa, nyöristopparit lampaanluuta