Koukuttaa molemmista päistä

Pari vuotta sitten opettelin koukkuamisen eli tunisialaisen virkkauksen perustekniikan. Koukkuamiseen käytetään pitkää virkkuukoukkua, koukkuamiskoukkua. Edellisestä kerroksesta poimitaan silmukoita koukulle ihan kuin nostettaisiin niitä puikolle oikealta vasemmalle ja sitten virkataan ”peruuttamalla” vasemmalta oikealle kerros taas kiinni. Ohjeita löytyy netistä ja käsityökirjoista tarkemmin. Se oli mukavaa, mutta jotenkin tason tekeminen ei pidemmän päälle kovasti innostanut, vaikka patalappuja ja suorakaiteita yhdistämällä saakin monenlaista aikaiseksi, ja toki sitäkin pystyy kaventamaan ja leventämään.

Talven aikana löysinkin sitten ympyrän koukkuamisen. Siihen tarvitaan kaksipäinen koukku ja tekniikassa nostellaan samoin edellisen kerroksen silmukoiden kautta lankaa koukulle, ja välillä käännetään työ nurin ja virkataan toisella langalla kerrosta umpeen sillä koukun toisella päällä. Perustekniikan pinta on kahdella värillä kivan kolmiulotteinen ja pinta tiivis. Ensin koukkusin lapaset harmaalla ja punaisenkirjavalla 7 veljestä langalla. 

 Koukkuamalla pinnasta tulee jämäkkä, joten arvelin sen soveltuvan pyöreän pussukan tekniikaksi. Tämä kännykkä ja muille pikkutavaroille sopiva pussukka on tehty moppilangasta eli paksusta puuvillalangasta. Toimii oikein hyvin. Napin vuolin luumupuusta.

Tässä tulee yksiväristä ristiin koukuttua lapasta. Ristiinkoukkuaminen on hitaampaa ja työstä tulee huomattavasti tiiviimpi kuin perustekniikalla, mikä pitää ottaa huomioon silmukoiden luomisvaiheessa eli niitä pitää olla noin 1/3 enemmän, tietysti käsialasta riippuen.

Kaksipäisiä koukkuamiskoukkuja on vaijerilla ja ilman. Vaijerilla varustetut ovat kuin pyöröpuikot virkkuukoukkupäillä ja ne voi löytää marketista. Sellaisella koukkusin kirjavat lapaset ja pussukan. Lapasiin vaijerikoukku oli vähän epäkäytännöllinen, mutta ei mahdoton. Erikoisliikkeestä ostin tavallisen virkkuukoukun mittaisen kaksipäisen koukun ja se on kätevä lapasten ja muiden pienten pyöreiden asioiden teossa. Koukkuamiskoukku saa olla muutaman numeron suurempi kuin tavallinen virkkuukoukku, jota muuten käyttäisit vastaavalla langalla. Ole kuitenkin varovainen - tähän voi jäädä pahasti koukkuun!

Tappikudontaa ja pystiffihuovutusta

Viikonloppuna ilmeni tarve opetella asia nimeltä peg loom eli tappikangaspuut. Sana kangaspuut herättää minussa pientä paniikkia, sillä niissä on yleensä ihan liikaa tuntemattoman nimisiä osia ja lankoja, jotka voivat mennä sekaisin. Homma kuulosti kuitenkin melko yksinkertaiselta. Tutkin netistä muutamat videot ja kuvat ja päätin ryhtyä aikailematta toimeen ja valmistaa tappikangaspuut ja niillä istuinalusen raakavillasta.

Paikoillanne, valmiina!

Ensin nikkaroin kangaspuun tappeineen. Kellarista löytyi sopiva pätkä kakkosnelosta, johon porasin 12 mm reiät 5 cm:n välein. Tapit tein keväällä kaadettujen koivujen oksista. Päättelin sopivaksi tappien pituudeksi 30 cm ja loimilangalle tein reiät 5 cm:n päähän tapin päästä. Aloitin viidellä tapilla, mutta puuhun mahtuu tappeja tarpeen mukaan enemmän. Loimilankaa mitataan työn pituuden mukaan ja solmimisvarat lisäten kaksinkertainen määrä ja pujotetaan tapin läpi. Työn alaosassa loimilangat sidotaan kaksi tai kolme kerrallaan yhteen. Loimilangat voi sitoa myös työn levyiseen keppiin. Loimilankana käytin ensimmäisenä käteen osunutta ohuehkoa melko löysäkierteistä villalankaa.

Kudonta käynnissä

Keväällä saatujen vanhojen suomenlampaanvuotien itsekseen nivottunut villa pääsi nyt käyttöön. Otin villaa osittain ronskisti avaamatta, osan avasin ja osaa kevyesti karstasin. Villa kierretään tappien ympärille vuorotellen edestä ja takaa ja päätyjen ympäri. Kun tapit ovat täynnä, ne nostellaan yksi kerrallaan tai muutaman ryhmissä ylös, valmis kude työnnetään eteenpäin loimilangassa, tapit asetetaan paikoilleen ja tätä jatketaan kunnes kaikki tapit on käyty läpi. Kutomista jatketaan kunnes työ on halutun pituinen tai loimilankojen pituuden verran. 

Tappien nostelua

Valmis kudonnainen

Raakavillainen istuinalusta on melko ilmava ja myös varsin likainen, joten yhdistetty pesu ja huovutus oli paikallaan. Huovutusoperaatio oli kokeileva. Aloitin perinteisesti tasohuovutuksesta, rullauksesta ja jaloilla pyörittämisestä. Samalla voi lukea dekkaria… Avasin ja saippuoin ja vaihdoin huovan asentoa pari kertaa. Kun rulla alkoi pysyä kasassa, siirryin pihalle ja päätin kokeilla pitkään suunnittelemaani pystiffihuovutusta. Siis otetaan  pyreneittenmastiffi, laitetaan sille vetovaljaat ja niihin naruilla putken päälle rullattu huopa. Putken sisällä on keppi, johon narut on kiinnitetty ja rulla pyörii sen ympäri. Aluksi Kaisu arasteli perässä pyörivää rullaa, mutta tottui siihen nopeasti. 

Pystiffihuovutusta, Kaisu työssä

Koska tämä oli Kaisun ensimmäinen huovutus menin vain kierroksen pihan ympäri. Sitten kokeilin miten huovutus onnistuu polkupyörällä vetäen ja hyvinhän sekin onnistui. Hevostakin harkitsin, mutta rulla oli niin kapea, että hevosvetoinen huovutus olisi ollut turhan suureellista. Lopuksi laitoin rullan vielä tiukalla ja pesukoneeseen. Työ ei huopunut täysin, mutta vanuttui sopivaksi käyttötekstiiliksi. Nyt on kuivumassa kahden peffan istuinalusta, joka kuivuttuaan saanee vielä koristetikkauksia.

Huovutettu ja pesty

Oma rukki

Keskiviikkona tulin siihen tulokseen, että on syytä ostaa rukki. Hannele-opelta sain monisteen, mitä kaikkia osia rukista pitäisi löytyä ja miten niiden pitäisi toimia, sillä minulla ei ollut niistä minkäänlaista käsitystä, rukin olen nähnyt luonnossa viimeksi lapsena ja silloinkin se oli jossain nurkassa muinaismuistona. Tuumasta toimeen ja keskiviikkoillan vietin erilaisilla myyntifoorumeilla. Rukkeja löytyi ehkä 50 kpl, hinnat 10 - 200 € ja kunnot kuvista päätellen hyvin vaihtelevia. Hinnalla ja kunnolla ei näyttänyt olevan mitään loogista yhteyttä keskenään. Haarukoin hinnaltaan ja sijainniltaan sopivimmat (edullinen, lähellä) ja pienen henkisen painin ja arvonnan jälkeen soitin heti illalla yhdelle myyjälle. Hämmentävästi hän vastasi heti, rukki oli edelleen myynnissä ja pienen maantieteellisen sohimisen jälkeen ilmeni, että ilmoituksen Turku olikin Masku ja sekin meidän syrjäkylän toisella reunalla, eli viiden kilometrin päässä kotoa. Vielä ihmettä, myyjäkin oli hevostallin pitäjä ja oli tavannut heidän tallinsa väkeä aikaisemmin. Kyl vaan on pieni maailma.

Torstaiaamuksi sovittiin tapaaminen. Rukissa oli listan mukaiset osat, kaikki minkä piti pyöriä pyöri hyvin, eikä mikään ollut pahasti epäkunnossa. Niin minusta tuli rukin omistaja. Viikonlopun aikana rukkini on saanut hellää puhdistus- ja huoltohuomiota osakseen. Yksi pieni nahkaosa piti uusia ja se osoittautui hankalaksi, sillä nahan kaivaminen pienestä puunkolosta oli aika nävertämistä. Jonkilainen toivottavasti toimiva korjaus on tehty ja siinä se nyt odottaa käyttöä - niin sehän pitää vielä opetella.

Uusi lukukausi, uudet opit

Uusi lukukausi alkoi aivan uusilla ja melko raadollisilla opeilla, nimittäin nahkurin hommilla. Maanantaina vielä verryteltiin ja suunniteltiin ja palauduttiin lomilta/töistä/ties mistä, mutta tiistaina jo ryhdyttiin toimiin. Ope oli muutaman oppilaan kanssa maanantaina iltapäivällä hakenut kuormallisen peurannahkoja Loimaalta ja päivä alkoi niiden lajittelulla.

Nahoista voi tehdä taljoja, joista voi taas tehdä karvallisia tuotteita. Nahat voi myös tehdä karvattomiksi pintanahoiksi tai säämiskäksi, joista taas tehdään esim. kenkiä tai laukkuja. Itselläni on pakastimenpohjan löytölammas, kaksi paikallisen metsästäjän tuomaa peurannahkaa sekä yksi ostopeura. Löytölammas päätyy taljaksi lämmittämään, kesäkarvaiset ruskolaiset peurat päätyvät myös taljoiksi ja mitä sitten, se on vielä auki. Yksi ostopeura kylpee kalkkiliemessä, joka lähdettää siitä karvat. Hyllyllä odottaa vielä syksyllä parkittu ja avattu ennakkolammas lopullista pehmitystä.

Tiistain, keskiviikon ja torstain ohjelmassa oli nahan kaapimista, pesua, kuivausta, parkitsemista ja avaamista. Erittäin fyysistä työtä, jossa löytyi ennen tuntemattomia lihasryhmiä. Omat ensimmäisen viikon parkitut nahkani ovat nyt siinä vaiheessa, että ne odottavat uudestaan kostutusta ja pehmitystä.Kuvia toimenpiteistä on villasta ja nahasta -sivulla.

Perjantaina teimme maakuntamaismamatkailukierroksen, jonka kohteena oli kaksi teurastamoa. Voisi sitä ylevämpiäkin matkailukohteita olla, mutta mitäs mutelainen toimittaisi ellei jotain tällaista. Ensin Lallin lampaasta lampaannahkoja ja erinäisiä muita osia. Siitä Sastamalaan, josta ostettiin vuohennahkoja, jotka ovat vähän vaikeammin saatavia. Maanantaina on taas ohjelmassa peräkärryn tyhjennystä ja nahkojen lajittelua. Kumihanskat, essu ja vaatteet, jotka voi heti heittää pesukoneeseen, siinä maanantain varustus.Mukavaa viikkoa vaan kaikille tämän lukijoillekin.

Värttinät pyörii

Ensimmäinen värttinäkehräyskurssi on pidetty viime viikolla. Viisi rohkeaa ja ennakkoluulotonta naista ikähaarukassa 25 - noin 70 vuotta opettelivat tätä vuosituhansia vanhaa taitoa. Kahden ja puolen tunnin ilta aloitettiin tutustumalla kotimaisiin lampaanvillalaatuihin ja niiden eroihin sekä käsittelyyn. Sen jälkeen kaikki saivat reilun kourallisen ahvenanmaanlampaan villaa, jota ryhdyttiin avaamaan eli erottelemaan villakuituja toisistaan "pilveksi", josta sitten aloitetettiin kehrääminen.

Jokainen sai valita itselleen värttinän kolmesta vähän erilaisesta vaihtoehdosta. Kaikki olivat kuitenkin alapainosia, jotta oltaisiin kierteellä samaan suuntaan ja kaikissa oli pieni koukku päässä. Pientä ähinää ja puhinaa kuului aluksi, sillä värttinäkehräyksessä pitää olla yhtä aikaa hellä tuntuma ja tiukka pinsettiote villaan. Kädetkin hikosivat jännityksestä, puristamisesta ja varmaan liikunnastakin ja niitä sai kuivatella välillä. Pian oli kuitenkin aivan hiljaista kun kehräys lähti jokaisella käyntiin. Lankoja syntyi eri mittaisia ja paksuisia, mutta jokaisen värttinäpuun ympärille alkoi tulla lankakerroksia.

Ilta loppui kerrassaan kesken juuri kun langan tekoon oli tullut tuntumaa. Kehrääminen jäi sen verran päälle, että kaikki halusivat värttinän mukaansa ja saivat kaupan päälle melkoisen kasan villaa. Jälkeenpäin kuulin, että yksi kurssilainen oli nostanut esille talokauppojen kylkiäisenä olleen rukin ja alkoi opetella tosissaan myös sen kanssa kehräämistä. Puheista päätellen yhden yrityksen kahvitunneilla ei enää juoda kahvia vaan kehrätään. Siitä täytyy kyllä vakavasti varoittaa, sillä kehräämiseen voi jäädä todella pahasti koukkuun ja silloin jäävät työt tekemättä.  

Värttinäkehräyksen lyhyt oppimäärä (by Raili) alapainoselle värttinälle on tässä: 

1. Avaa villa käsin ja nypi samalla roskat pois
2. Ota villapilvi vasempaan käteen ja vedä siitä esille pieni määrä kuituja
3. Aseta kuidut värttinän koukkuun
4. Pidä vetokohta vasemmassa kädessäsi napakassa otteessa
5. Pyöräytä värttinää myötäpäivään
6. Vedä villapilvestä kuituja tasaisesti
7. Toista kohtia 5 ja 6
8. Kierrä lanka värttinäpuun ympärille kun värttinä on lattiatasossa.
9. Jos vetokohta katkeaa, avaa valmista lankaa pari senttiä ja aseta kuituja siihen lomittain, tai jos lanka katkeaa, avaa molemia päitä vähän ja kierrä ne yhteen ja palaa kohtaan 7.
10. Huom! Värttinä koukku ei ole vetokoukku, se ohjaa lankaa.

Viimeistely: Tee langasta vyyhti esim. tuolin selkänojan ympärille. Laita vyyhtiin pari sidoslankaa. Pese vyyhti hellästi kädenlämpöisessä vedessä, jossa on pari tippaa astianpesuainetta, hieman villapesuainetta tai marseillesaippuaa. Huuhtele hyvin ja hellästi altaassa (ei kraanan alla). Tasapainota ja kuivaa vyyhti: aseta se riippumaan ja laita paino alas, jotta lanka suoristuu. 

Värttinällinen kehrättyä lankaa!

Tunnelmointia kärryillä

Viime torstaina olin Lundan kyläyhdistyksen pikkujoulutapahtumassa ajeluttamassa lapsia Amalian kanssa. Kuten yleensä lähitapahtumissa, matkanteko paikanpäälle ja takaisin tapahtuvat hevosvoimin. Menomatkat on aina vähän stressaavia, keli vaikuttaa matkantekoon, ajoituksen onnistuminen ja tapahtuman sujuminen mietityttävät. Lähes yhdeksän kilometrin matkaan hevosella voi mahtua kaikenlaista, tällä kertaa haasteellisinta oli Maskun keskustan neljän ruuhka, josta onneksi löytyi hevosen mentävä väli.

Matkanteko onnistui aikataulun mukaisesti ja Joulupukin kanssa teimme ensin pienen kierroksen kylällä kannustaen kaikkia näkemiämme ihmisiä talolle ja jutellen niitänäitä. Ajopeli oli koppakärryt, vaikka keli olisi ollut reelle otollinen, ei se olisi teollisuusalueella kuitenkaan kovin käyttökelpoinen.Olisi tapahtumassa voinut olla enemmänkin osallistujia, mutta paikalla olleet lapset olivat varmasti tyytyväisiä, koska he kaikki pääsivät ainakin kahdelle heppa-ajelulle ja muutama kouluikäinen sai tietää istuvansa Pepin hepan kyydissä, mikä oli heille aika hieno juttu. Amalia ehti syödä, juoda ja seurustella halukkaiden kanssa ihan riittävästi.

Varsinaiset fiilistelyt tulivat kotimatkalla, kun lähdimme illalla kahdeksan jälkeen kotia kohti. Matkateko sujui reippaasti ensin pyörätietä pitkin Maskun keskustaan. Heijastimilla peitetty hevonen kärryineen käänsi ihmisten päitä autoissa. Pihojen jouluvalot näyttivät erityisen kauniilta lumisessa illassa kun niitä ehti kerrankin katsella. Pyörätien loppuessa ja Maskun keskustan valojen jäädessä taakse käännyin vielä katsomaan lumen ja valojen kimmellystä, kylä näytti ihan postikortilta. Sen jälkeen tie sukeltaa keskelle pimeää metsää, jossa saattoi melkein tuntea peurojen ja hirvien nostavan turpansa ja kuullostelevan mikä tiellä menee. Mielikuvitus lisäsi joukkoon vielä suden ja kotimatkan vauhti koveni. Metsätaipaleella vastaan tuli hyvin valaistu rekka ja olo oli ihan kuin coca-colan -joulumainoksessa, mainosmusiikki vaan puuttui, mutta sentään kulkuset valjaissa kilisivät! Harmi, että en ylettynyt näkemään rekkakuskin ilmettä meidän ilmestyessämme auton valokeilaan. Metsän jälkeen alkoivat kotikylän peltoaukeat ja valot ja olo alkoi olla sellainen, kuin olisi tullut pitkältä matkalta, ja niihän me oltiinkin, kello läheni puolta kymmentä ja reissua oli takana reilut kuusi tuntia.

Vaikka hevostyö on joskus raskasta ja aina sitovaa, tällaisista reissuhetkistä saa itse kyllä sellaisia latauksia, että sitä on todella kiva tehdä taas pitkän aikaa.

Itsenäisyyspäivän pitkä viikonloppu tietää viime hetken valmistusta ja valmistautumista viikonlopun myyjäisiin. Lauantaina Turkuun joulumarkkinoille Kroopin Killan kojulle yhdistyksen edustajana ja sunnuntaina omilla tuotteilla ja työnäytöksellä Kankaisten Kartanon joulumarkkinoille yhteisellä pöydällä Pakaisten yrittäjien kanssa. Rautalangasta vääntämistä, lautanauhaa ja kinnasneulaamista tiedossa.

9.12.2012
Takana kaksi markkinapäivää, eilen 6 tuntia Turussa Kroopin Killan kojulla ja tänään kolme tuntia Kankaisten kartanossa. Turussa oli uusia myyntituotteita kuten vahasoihtuja, täikampoja ja puulusikoita sekä ihania glögimaustepusseja. Ilma suosi, ihmiset olivat liikkeellä hyvillä mielin ja veronpalautukset tipahtaneet tilille, joten mikäs oli markkinoilla ollessa. Kylmä koitti hiipiä kenkien kautta, mutta onneksi sain kaverilta makuualustan jalkojan alle, niin tarkeneminenkin parani. Hyvä markkinapäivä kaiken kaikkiaan.

Kankaisten markkinat olivat vain kolmen tunnin mittaiset ja se tuntui jonkinlaisena kiireenä. Sinne myös tullaan ehkä vielä jonkin verran itse kartanon takia eikä markkinoiden. Väkeä oli kaksi tuntia välillä ruuhkaksi asti ja sitten tietty hiljeni kuten aina loppua kohden. Ruuhkassa hyväkin ostomieli saattaa laantua ja pieni kiireen tuntu ei ole markkinoilla hyväksi.Kankaisissa olin vähäisillä omilla tuotteilla ja kehräsin työnäytöksenä. Tulihan loput koira+lammas -villat saatua langan malliin, sillä kassalippaan saranat eivät kovin kuluneet.